Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ai että millainen herkkupala vuoden 2020 viimeisten kirjojen joukkoon vielä löytyi. Anu Silfverbergin tiesin toki erinomaiseksi kirjoittajaksi, mutta Sinut on nähty pääsi silti yllättämään sillä, miten terävä, hauska, raivostuttava, älykäs ja tarkkaavainen kirja tämä onkaan. Silfverberg kertoo katseesta ja katseen vallasta, etenkin elokuvan kontekstissa. Kuka katsoo, ketä, millä tavalla ja miltä se tuntuu?
Aloitetaan vaikka karuista faktoista. Usein (etenkin miesten) tapana on sanoa, että taide on taidetta, eikä tekijän sukupuolella ole mitään väliä (miehet, jotka sanovat näin, viihtyvät yleensä vain miesten tekemän taiteen parissa). Vaan kas kummaa, kun otetaan kynä ja paperia käteen ja aletaan laskea, miesten tekemissä elokuvissa esiintyy hyvin vähän naisia ja ne vähätkään naiset eivät oikeastaan ole ihmisiä, täysipainoisia hahmoja motivaatioineen ja tavoitteineen, vaan ”kaunis ruumis”, ”vähäpukeinen kaunotar”, ”eteerinen lapsinainen”, mitä näitä nyt on. Jokainen naisten kirjoittama elokuva läpäisee Bechdelin testin (kaksi naista puhuu keskenään jostain muusta aiheesta kuin miehestä); yli puolet miesten tekemistä elokuvista ei läpäise testiä. (Käänteisen testin – puhuuko kaksi miestä keskenään jostain muusta kuin naisesta – läpäisee jokseenkin jokainen ikinä tehty elokuva.)
Jotenkin ajatus siitä, että miesten ei annettaisi ylipäänsä tehdä elokuvia vaikkapa seuraavaan kymmeneen vuoteen, alkaa tuntua aina vain paremmalta.
Seksiä Silfverberg käsittelee oivallisesti, sitä, miten elokuvaseksi ei oikeastaan muistuta todellista seksiä millään tavalla – ei ainakaan sellaista seksiä, josta naiset noin yleisesti ottaen nauttivat. Jossain vaiheessa Silfverberg otti asiakseen oikein etsimällä etsiä elokuvia, joiden seksikohtauksissa kuvattaisiin miehiä tyydyttämässä naisia käsillään. Spoileri: ei muuten löydy, kyseessä on yksi elokuvan historian harvinaisimpia aiheita. Jos elokuvaseksi ei olisi niin miehistä ja todellisuudessa naiselle niin ankeaa ja jopa tuskallista, olisiko enemmän onnellisia naisia, joilla on tyydyttävä seksielämä ja enemmän halua harrastaa seksiä? Voisi olla.
Silfverberg on kirjoittanut hienon teoksen. Sinut on nähty on ihanan piikikäs ja ilkeä, mutta myös hauska ja osuva. Silfverberg myös kyseenalaistaa itseään jatkuvasti. Se on yksi iso teema tässä – miten suhtautua niihin itselle joskus rakkaisiin teoksiin, jotka ovat metoo-aikana alkaneet näyttäytyä epämiellyttävässä valossa? Kuinka sovittaa omaa elokuvarakkautta siihen, miten vastenmielisenä elokuvien naiskuva ja jatkuva miehinen katse näyttäytyy? Se ei ole helppo kysymys ja Silfverberg väittää vastaan itselleenkin. Siinä sivussa lukijan mahdolliset vastaväitteet saavat näppärästi vastauksensa (eiköhän tästä silti joku mies mielensä pahoita).
Minä tietysti luen kirjaa miehenä. Tunnistan monia aiheita, mutta en minä niistä oikeasti mitään tiedä. Nautin tästä silti. Jotain nautinnollista oli siinäkin, kun kuuntelin vaimoni puhinaa, justnäin-myötäilyä ja myös feministisiä raivontuiskahduksia kirjan äärellä. Eiköhän tämä naisiin osu ja uppoa vielä tehokkaammin. Nuoremmille sukupolville asiat saattavat näyttäytyä eri tavalla ja referenssit muutenkin ovat tietystä sukupolvesta, mutta Silfverbergin (s. 1974) ikäisille tässä on paljon jaettua sukupolvikokemusta ja monessa kohtaa sama paska jatkuu vain uudessa paketissa.
Sinut on nähty on mielestäni vuoden 2020 tärkeimpiä esseeteoksia; aivan erityisesti se kannattaa lukea, mikäli on kiinnostunut elokuvasta, mutta soisin sen muutenkin löytävän tiensä mahdollisimman moniin käsiin. Naiset saavat tästä varmasti eheyttävän ja vahvistavan lukukokemuksen, miehille tämä taas toimii aina tarpeellisena muistutuksena siitä, että naisiakin on olemassa ja – kas kummaa – hekin ovat täysipainoisia ihmisiä. Jostain syystä tämä asia on edelleen aivan käsittämättömän vaikea juttu ymmärtää.
