Enpä ole koskaan lukenut romaania, jossa olisi puhuttu näin paljon arkistonmuodostuksesta. Tuli ihan arkistoteorian perusteiden kuivaakin kuivempi kurssi yliopistolta mieleen. Sinun päiväs koittaa kertoo arkistovirkailijasta, joka löytää salaista aineistoa edesmenneestä valtiomiehestä Anton Harmajasta. Tämän uuden aineiston pohjalta on mahdollista saada aikaisempaa parempi kuva suuresta johtajasta ja sitä tämä kirja lähteekin tekemään.
Sinun päiväs koittaa herätti huomiota jo takakannellaan: ”Arkistomateriaali paljastaa myös uutta tietoa Harmajan ystävyydestä salaperäisen Judas Berglundin kanssa, jolle hän uskaltautuu näyttämään *********** puolensa.” Mitä tästä on sensuroitu? Sensuroituja merkintöjä kirjassa esiintyy enemmänkin. Takakansi lupaa myös löytämisen iloa ja tosiaan – kirjan edettyä tiettyyn pisteeseen ilahduin suuresti, kun saatoin palata takaisin ja jokseenkin varmasti arvata, mitä missäkin sensuroidussa kohdassa sanottiin, myöhemmän tiedon valossa.
Teoksessa on paljon kiinnostavia tasoja. Toisaalta se kertoo Harmajan suvun valtapeleistä; isä-Kustaa ja poika Anton olivat molemmat vallanpitäjiä ja taustavaikuttajia. Suvun verkostot ja yhteydet piirtyvät arkistoiduista puhelinkeskusteluista ja kirjeistä, joilla on järjestelty Suomen politiikkaa haluttuun uskoon. Katja Raunion kehittelemä vaihtoehtotodellisuus on kiehtova, 1990-luvun alkua määrittelee vahvasti Liettuan erikoinen kaupallisten intressien sävyttämä sisällissota. Toisaalta mielenkiinnolla saa seurata Anton Harmajan ja Judas Berglundin herkkää suhdetta. Ja sivussa kulkee vielä jatkuva kommentaari arkistonhoidosta! Voi sitä hetkeä, kun arkistolaatikosta löytyy puoliksi syöty keksi!
Sinun päiväs koittaa on monitahoinen romaani, joka kuvaa valtaa ja vallanhimoa, poliittista suhmurointia, valtaan nostavia ja vallasta pudottavia verkostoja, poikkeuslakeja ja kilvoittelua. Se on toisaalta satiiria, toisaalta tuntuu sen verran todelta, että on helppo ajatella ”tällaista se on”. Harmajat eivät ole ketään tiettyjä poliitikkoja, mutta samalla monia. Hieno teos ja herätti kyllä mielenkiintoa Katja Raunion muutakin tuotantoa kohtaan.