Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Malcolm Gladwell pohtii uusimmassa kirjassaan Sinisilmäiset, miksi meitä on niin helppo huijata. Kirja palauttaa mieliin muun muassa kaikkien aikojen arvopaperihuijauksen reilun vuosikymmenen takaa, jolloin Bernard Madoffin yhtiöön sijoittaneet menettivät petoksessa jopa 50 miljardia dollaria. Oivallisia tapausesimerkkejä löytyy myös niin CIA:n agenteista kuin tuomareidenkin vaikeudesta erottaa totuudenpuhuja valehtelijasta.
Gladwell aloittaa kirjansa afroamerikkalaisen Sandra Blandin tapauksesta. Matkallaan ruokaostoksille Bland joutuu poliisin pysäyttämäksi, koska hän on vaihtanut kaistaa näyttämättä vilkkua. Kohteliaana alkanut keskustelu päättyy täyteen konfliktiin ja Blandin pidätykseen. Kolmen päivän päästä nuori nainen tekee itsemurhan sellissään. Heidän keskustelunsa on tallentunut poliisiauton kojelaudan videokameraan ja on siten jälkeenpäin tarkkaan analysoitavissa. Tämän esimerkin avulla Gladwell haluaa osoittaa, miten herkästi tulkitsemme meille tuntemattoman ihmisen käytöstä ja puhetta täysin väärin. Sandra Bland ei suinkaan ollut huijari, ihonvärillä, oletuksilla ja asenteilla lienee ollut molemmin puolin vaikutusta tapahtumien kulkuun. Olennaista oli kuitenkin se, että kasvokkain olo ei auttanut näitä kahta ”lukemaan” toisiaan yhtään sen paremmin.
Gladwell lähtee rehellisyysolettamasta: meillä on sosiaalinen tarve luottaa toisiin ihmisiin. Yhteiskuntaa on ollut helpompi rakentaa luottamuksesta kuin kaiken epäilystä käsin. Toisekseen pyrimme muodostamaan meille vieraasta ihmisestä käsityksen hänen ulkoisen olemuksensa ja käytöksensä perusteella. Gladwellin mukaan olemme aika huonoja erottamaan näytellyn viattomuuden ja toisaalta saatamme herkästi tuomita viattoman, jonka käytöksestä jännittäminen tekee epäilyttävän. Myös tapahtumaympäristöllä on oma vaikutuksensa: erikoisena yksityiskohtana on selvitetty tarkkaan kaasuitsemurhien kehitystä Englannissa ja Golden Gate -sillan suosiota itsemurhapaikkana.
Osassa kirjan esimerkeistä Gladwellin johtopäätökset tuntuvat ehkä hieman yksiniitisiltä, mutta mielenkiintoista ajattelemisen aihetta kirja kyllä antaa. Virhearviot ja havainnoinnin rajallisuus ovat inhimillisiä ominaisuuksia, olipa ihminen missä asemassa hyvänsä. Joskus se vie syyttömän vankilaan, joskus pedofiili saa jatkaa rikoksiaan vuosia kenenkään puuttumatta. Miksi hälytyskellot eivät soi selvistä vihjeistä huolimatta?
