Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Screaming Trees -solisti Mark Laneganin elämäkerrassa Sing Backwards and Weep sukelletaan syvälle riippuvuuteen. Laneganin kirja yhtä aikaa hauska, surullinen ja traaginen.
Mark Lanegan syntyy kahden opettajan perheeseen pikkuruiseen Ellensburgin kaupunkiin. Alkoholisoitunut isä välttelee perhettään, mutta Laneganin äiti – jonka Lanegan kuvaa kauhistuttavaksi olennoksi – ei valitettavasti ei tee samoin. On kyse sitten geeneistä tai ympäristöstä – tai niiden onnettomasta yhdistelmästä – , Laneganista kasvaa alkoholisoitunut pikkurikollinen jo alaikäisenä.
”Olin niin kummallinen paskamagneetti ihmisen hahmossa, että toista vastaavaa en tuntenut.”
Musiikista tulee paitsi intohimo myös keino paeta kaivoskaupungin ilmapiiriä. Lanegan on omalaatuinen ja persoonallinen hahmo kotikaupungissaan, ja ahdasmielisyys raivostuttaa häntä.
”Ajauduin säännöllisesti nyrkkitappeluihin ventovieraiden kanssa keskellä päivää, jos he heittivät jonkin purevan kommentin tai edes katsoivat minua vinoon. Kerran, kun jonotin postissa, takanani seissyt cowboy-hattuinen mies sanoi hiljaa ’vitun hintti’. Vedin häntä turpaan. Kun tyyppi kompuroi ulos verta syössyttä nokkaansa pidellen, tiskin takana seissyt postivirkailija hymyili ja sanoi ujostelematta ja riemukkaasti: ’Hyvin tehty.'”
Screaming Trees -kokoonpanon taival on alusta asti riitainen ja aggressiivinen. Lanegan raivoaa kirjassaan varsinkin bänditoveristaan Lee Connerista. Kyytiä saavat monet muutkin musiikkielämän hahmot. Lanegan harmittelee edelleen, ettei onnistunut hakkaamaan Liam Gallagheria, joka Laneganin mielestä on ”alhainen kullinimijä”. Gallagherin verbaaliselle pieksennälle on omistettu kokonainen luku.
Vähitellen Lanegan vajoaa pohjalle. Hänen kuvauksensa Euroopan-kiertueesta vuodelta 1996 on ahdistava kertomus narkomaanin elämästä, jota sävyttää loputon säätö, pelko ja vieroitusoireet. Kiertueen jälkeen Lanegan jää kodittomaksi ja ryhtyy pikkudiileriksi, joka on valmis mihin tahansa saadakseen annoksensa. Laneganin kiero, musta huumori on näiden sivujen aikana synkintä ja julminta. Kirjan loppu on Laneganin vieroittumisesta huolimatta lohduton: viereltä on lähtenyt liian monta ystävää.
Mark Laneganin elämäkerta on koruton ja tragikoominen kuvaus riippuvuudesta. Se on erinomainen kirja, jonka lukeminen kannattaa, vaikka ei pitäisikään Laneganin musiikista.