Sampo Terho: Silmä silmästä : Kuolemanrangaistuksen historiaa

Silmä silmästä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuolemanrangaistuksen historia lienee yhtä pitkä kuin ihmisyhteisöjenkin. Varhaisimmat kirjoitetut lait, joissa kuolemanrangaistus esiintyy, ovat jo muinaisten babylonialaisten ajalta. Silmä silmästä, hammas hampaasta — Hammurabin kostoperiaate — on tuntunut vetoavat ihmisten oikeustajuun jo ammoisista ajoista alkaen.

Aikojen saatossa näkökulma kuolemantuomioon on vaihdellut, ja kuolemalla on rankaistu varsin erityyppisistä rikoksista. Vanhatestamentillinen Jumalan lain rikkominen on ollut eräs tavallinen peruste, toisaalta yhteisön kannalta vaarallisista tai yhteiskuntaa horjuttavista teoista, kuten väkivallasta tai vaikkapa vallankumouksellisuudesta on tuomittu kuolemaan monissa kulttuureissa. Jumalaa vastaan tehdystä rikkomuksesta rankaiseminen kuolemalla on koettu symbolisena puhdistautumisriittinä, toisaalta rangaistusta ollaan pyritty perustelemaan pelotearvollaan.

Sinänsä mielenkiintoista on, että olipa peruste kuolemanrangaistukselle mikä hyvänsä, ei itse kuolemanrangaistuksen oikeutusta ole kyseenalaistettu kunnolla kuin vasta vähitellen valistusajalta alkaen. Edelleen mitä lähemmäksi nykyhetkeä on tultu, sitä useammat maat ovat kieltäneet kuolemantuomion kokonaan vastakkaisesta kansan yleisestä mielipiteestä huolimatta.

Silmä silmästä keskittyy laillisen kuolemanrangaistuksen historiaan, eli pitäytyy periaatteessa vain lakipykälissä sallituissa kuolemantuomioissa. Esimerkiksi villin lännen epävirallisiin lynkkauksiin tai natsien hirmutekoihin keskitysleireillä ei tässä kirjassa kovinkaan paljoa paneuduta.

Aiheenrajaus onkin onnistunut: vain kahteensataan sivuun on saatu tuhansien vuosien kehityskaari Hammurabin laista nykypäivään. FT Sampo Terho on tutkinut kuolemanrangaistuksen historiaa pitkään ja luennoinut aiheesta. Hänen asiantuntemuksensa aiheesta näkyy selvästi tämän teoksen sivuilla.

Terho on objektiivinen, enemmänkin selittävä kuin tulkitseva, lisäksi verrattain helppotajuinen ja ilmaisultaan selkeä. Teksti on hyvin sujuvaa, ei liian tieteellistä, mutta kuitenkin riittävän tarkkaa. Silmä silmästä on hyvä perusteos kuolemanrangaistuksen historiasta kiinnostuneille.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...