Maylis De Kerangal: Sillan synty

Luin ranskalaisen Maylis de Kerangalin (s. 1967) Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät heti kun se Siltalan kustantamana ilmestyi suomeksi vuonna 2016. Ja ihastuin! Minuun teki vaikutuksen kerronnan tyyli, aiheen syvällisyys, havaintojen tarkkuus, maalaileva kieli, sanaston monipuolisuus ja omaperäisyys sekä jokin lähes taianomainen läsnäolo, jonka de Kerangalin tekstistä koen. Teksti piti hyppysissään, vaikka on yhtä pötköä sivu tolkulla, vain pilkuilla eroteltu.

Ei tämä kolmaskaan de Kerangalilta suomennettu petä lukijaa, lukukokemus  on vaikuttava, ihastuttava. Ranskaksi teos ilmestyi jo 2010, on siis varhaisempaa tuotantoa kuin aiemmin suomennetut teokset Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät ja Maailma käden ulottuvilla. Suomentajina kaikissa kolmessa on parivaljakko Ville Keynäs ja Anu Partanen, jälki on upeaa suomen kieltä. 

Nimensä mukaisesti Sillan synty kertoo sillan suunnittelusta ja rakenta­misesta. Jättiläismäinen kuusikaistainen silta rakennetaan kuvitteelliseen Cocan kaupunkiin Kaliforniassa. Teksti vilisee rakentamiseen ja koneisiin liittyvää ammattisanoja. Lienee ollut ihan oma työnsä löytää niille suomen­kieliset ilmaisut. Kääntäjät kiittävätkin kirjan lopussa rakentamisen ammattilaisia kuten YIT:n, Suomen betoniyhdistyksen ja Ramirentin edustajia. 

Cocan kaupunki sijaitsee joen molemmin puolin. Yli päästään paikallis­liikenteen veneillä ja laivoilla, liikennöinnistä monet saavat elantonsa. Kun kaupungin johtajaksi valitaan John Johnson, kaupungin asiat alkavat muuttua. Kaupunginjohtajan – lempinimeltään Boa – kuningasajatus on rakentaa joen yli silta. Eikä mikä tahansa silta, vaan niin suuri, että hän jää sen rakenta­misella historian kirjoihin.

Boa käy Dubaissa, saa vetoapua hankkeelleen sheikiltä, senaatti vahvistaa Dubain Cocan ystävyyskaupungiksi ja Cocan vapaakauppa-alueeksi. Sillan kautta Boa haluaa liittää kaupungin maailmaan, siirtää sen nykyaikaan, pois jymähtäneistä eurooppalaisista perinteistä. Jättisuuren sillan pituus on 1900 metriä, kannen korkeus veden pinnasta 70 metriä, pylonien korkeus 230 metriä.

Silta ei tule ainoastaan näkymään suurena vaan muuttamaan kaupunkia ja ympäristöä. Kaupungin historiallinen ydin joudutaan räjäyttämään ja lanaamaan maan tasalle. Sillan jatkeeksi tulevan tien alle tulee jäämään metsää ja alkuperäisväestön asuinalueita. Rakentaminen rikkoo joen ekologista tasapainoa. 

Romaanissa seurataan sekä sillan rakentumista että työmaan väkeä monine päähenkilöineen. Näkökulma rakennustyömaahan on joskus korkean nosturin ohjaamasta, joskus siltapalkeilla maan tai paremminkin veden ja taivaan välissä keikkuen tai syvällä joen pohjassa pyloneita sementoidessa. Työntekijät ovat monenkirjavaa ja kotoisin ympäri maailmaa. Jotkut heistä ovat tulleet pitkien ja vaikeiden matkojen takaa. On suomalaisia puuseppiä, kenialaisia maanmittareita, ahkeria korealaisia, esteettisiä tunisialaisia, äkkipikaisia slaaveja…

Työntekemisen ja työhön paneutumisen motiivit ovat moninaiset: jotkut pakenevat menneisyyttä, toiset haluavat vaihtelua elämäänsä ja useat haaveilevat paremmista palkoista ja niiden kautta paremmasta tulevaisuu­desta itselle ja perheelle. 

Työstä saatu palkka antaa toimeentulon, mutta mitä kaikkea ihminen tarvitsee toimeen tullakseen. Tässä yksi esimerkki de Kerangalin loistavasta tavasta sirotella kannanottoja tarinan ihmisten suuhun, ja saada lukija kysymään itseltään, miten minä. Kun yksi perheen isä saa pestin työmaalla, vaimo on rinta rottingilla… hänen miehensä se on onnistuja, hänellä sitä on paukkuja. Toinen vaimo antautuu ”haaveilemaan miten Firma kohta hemmottelisi heitä, hommaisi upean asunnon, huvilan jossa on uima-allas, vähintäänkin, kaksi autoa, puutarhurin, kokoaikaisen lapsenhoitajan ja miksei uskollisen kokinkin, vähänkö siistiä, ja nyt he jo nauravat ja menevät herättämään lapset, valmiina somaan pikku pomppaukseen sosiaalisella asteikolla.”

Niinpä – uima-allas ja kaksi autoa, mitä siitä vaikka sillan rakentaminen luontoa tuhoaisikin?

Työmaan pomo Georges Diderot, ranskalainen insinööri, on kahden­kymmenen vuoden ajan työskennellyt lukuisilla isoilla työmailla ympäri maailmaa Pääsiäissaarilta Japaniin, Jakutian ikiroudan timanttikaivoksilta Dubain palatsityömaille ja keinotekoisille saarille.

Palkkiota vastaan hän tuntuu olevan valmis mihin tahansa, ei kysele työ­projektien ekologisuuden tai eettisten perusteiden perään. Hän on jalat maassa oleva käytännön mies, joka inhoaa utopioita ja todellisuudesta irrallaan olevaa ”mielikuvitushelinää päläpälä”. Hän vastaa tunnollisesti projektin toteutumisesta ja on huolissaan ”ainoastaan työn valmistumisesta ja työntekijöiden turvallisuudesta”. Huolia aikataulussa pysyminen aiheuttaakin. On lakkoja, sabotaaseja. Ohjeita ja turvamääräyksiä ei noudateta, sattuu työtapatumia ja jopa kuolema. Luonnonsuojelijat vaativat kahden viikon seisokin lintujen pesintäajaksi… Monet vastustavat siltahanketta. 

Sillan synty kertoo mielestäni saman asian kuin Hallitustenvälisen ilmasto­paneelin (IPCC) raportti ja luontoihmiset: maapallo ei kestä yhä kiihtyvää kulutusta ja piittaamattomuutta luonnosta, ilmasto lämpenee ja osa maapallosta muuttuu asuinkelvottomaksi. 

Mutta Sillan synty sanoo sen upeasti kerrotun tarinan kautta – saarnaamatta ja humoristisilla kuvailuilla höystettynä.

Romaani ei pääty uhkakuvaan vaan häivähdykseen toivosta, ehkä me ihmiset sittenkin muutumme. Diderot toteaa isoista rakennusprojekteista jotain kriittistäkin: niitä ”uhkaavat mielipuoliset määräajat, kestämättömät urakka­ehdot … ja kaikki saatanan kustannustehokkuus ylipäänsä”.

Hän miettii, voisikohan elää maailmassa ilman, että pyrkii koko ajan muokkaamaan sitä… heittäytyä vain virran vietäväksi ja poistua intiaaniuintia.

Toivottavasti de Kerangal kirjoittaa lisää ja toivottavasti se heti myös suomennetaan!

Suosittelen!