Iäkäs Alina sairastaa syöpää kotonaan jo vuoteen omana ja happiviiksissä. Kotisairaanhoito tuo lääkkeitä, Pirkko-tytär käy Saksasta kääntymässä. Sitten Alinan seuraksi lähetetään Kaisa. Hän on valokuvaaja, ja hän asettaa läsnäolonsa ehdoksi, että saa kuvata Alinaa; viimeinen kuva otettaisiin, kun Alina on kuollut. Kirja kertoo Alinan ja Kaisan tarinan tuohon viimeiseen kuvaan asti. Loppupuheenvuoro on enkelillä, joka on vartioinut naisia Kaisan saapumisesta asti ja kirjoittaa heidän tarinaansa. Tämä enkeli ei olekaan mikä tahansa enkeli, vaan pikemmin riemastuttava kuin tavanomainen hahmo.
Terhi Utriaisen teksti on tunnevoimaista ja intensiivistä, vaatii pysähtelemäänkin. Utriainen on uskontotieteilijä. Siivekäs vahtikoira ei kuitenkaan ole erityisesti uskonnollinen kirja, vaikka siinä tuo taivaallinen minäkertoja onkin. Minulle enkeli tarkoittikin myötäelämisen kykyä – sehän ei ole niinkään yliluonnollinen asia vaan se arjen vahtikoira, joka vartioi että ollaan ihmisiä toisillemme. Vallan viehättävä kirja!