Kirjailija Faye on eronnut ja hankkinut huonokuntoisen asunnon Lontoosta. Hänellä on karmeat alakerran naapurit, ärtyisä kampaaja, ymmärtäväinen kiinteistönvälittäjä ja lempeät remonttimiehet. Hän käy kirjallisuustapahtumissa, sietää kirjailijakollegoja ja lipeviä tapahtumajärjestäjiä, hän käy ystävänsä uudessa kodissa ja yrittää ymmärtää uusperheen nujakoivia lapsia. Ei paljon juonta. Ja hyvä niin!
Rachel Cuskin tenho on jossain ihan muussa kuin juonen rakentelussa. Hän pyrkii ymmärtämään toista ihmistä, tämän ominaislaatua. Ihminen on ajatuksiaan ja tekojaan, ihminen on niitä ihmisiä, joita hänen tielleen tulee. Ihminen on sitä, mitä hänestä tulee jonkin uuden edessä. Mitä siirtymä vanhasta uuteen tuo tullessaan?
Siirtymä jatkaa itsenäisesti Ääriviivojen aloittamaa osin omasta elämästä ammentavien romaanien sarjaa. Yhteys edelliseen teokseen on lähinnä viitteenomainen. Tyylilaji on sama: Cusk luottaa dialogiin, tai oikeastaan enimmäkseen kertojaminän kulloisenkin keskustelukumppanin referointiin. Hän antaa hahmojensa kertoa itse itsestään ja asioistaan.
Siirtymä on todellinen helmi – niin kaunis, niin täydellinen. Upeaa proosaa alusta loppuun, hienovaraista tekstiä, jonka ei haluaisi ikinä loppuvan. Kaisa Katteluksen käännöstyö on herkkävaistoista, tarkkaa. Trilogian viimeinen osakin saataneen suomeksi jo ensi vuonna. Onko tässä vuoden paras käännösromaani?