Mervi Lindman ja Tiina Nopola: Siiri ja kolme Ottoa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Siiri on pikkutyttö, ehkä noin viisivuotias. Eräänä päivänä hän pysähtyy ihmettelemään, miksi äiti ei ole synnyttänyt kuin yhden lapsen. Olisi kivaa, jos heitä olisi kaksi. Mutta toisaalta, äiti näyttää kyllä aika pullealta. Olisiko hänen vatsassaan kuitenkin vauva? Kun paljastuu, että vauvaa ei kerta kaikkiaan ole tulossa, päättää Siiri haluta koiran. Mutta sepäs ei olekaan ihan helppo tehtävä, jokaisella koiralla tuntuisi puistossa olevan jo taluttaja, eivätkä naapurin neiti Tuupanen tai herra Pilvinenkään ole valmiita luopumaan koiristaan. Sitten Siiri tapaa kolme poikaa, kolme Ottoa, pikku-, keski- ja iso-Oton, jotka lupaavat jokainen etsiä hänelle koiran – siis yhteensä kolme koiraa.

Sinikka Nopolan vuonna 2002 alkunsa saanut Siiri-kuvakirjasarja kiinnitti erityishuomioni, kun lähipiiriini syntyi pieni Siiri-tyttö. Toki lastenkirjaihmisenä Siiri oli minulle tuttu hahmona jo aiemmin, mutta yhtäkään sarjan kirjaa en syystä tai toisesta ollut lukenut. Näinpä syntyi idea kokeilla niitä ensin omaan pikkulukijaani – sekä tietysti arvioida myös itse sarjan laatua – ja sitten mahdollisesti ryhtyä tutustuttamaan omaa Siiriämme Nopolan Siiriin.

Ensimmäisen puraisun perusteella sekä minä että kolmevuotias testikuuntelijani olemme sitä mieltä, että meidän täytyy ehdottomasti jatkaa tutustumistamme Siiriin. Itse pidin tarinasta kovasti; se on hauska mutta sisältää kuitenkin myös niin sanottua ”oikeaa” asiaa, sellaista lasten kanssa pohdittavaa. Mervi Lindmanin tuttu ja tunnistettava tyyli sopii kirjan kuvitukseksi oivallisesti ja lopputulemana kokonaisuus onkin ehdottoman positiivinen. Kun kolmevuotiaan välitön mielipide on, että kirja on luettava hetimiten uudestaan, taitaa päätös olla selkeä. Keräily alkakoon!

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...