Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaiken henkilökohtaisen perhe- ja kotielämään, terveydentilaan, lomanviettoon ja liikuntaharrastukseen liittyvän aineiston kirjoittaja on karsinut merkityksettömänä pois. Harmi, koska poliitikot ovat nimenomaan henkilöitä eivätkä vain poliittisia broilereita. Aika vaikea sanoa ja erottaa, mikä henkilössä on poliittista ja mikä muuta persoonaa.
Mutta ei tuo rajaus lopulta vaikuta latistavasti, sillä kyllä särmää löytyy niin tekijältä kuin suurelta vaikuttajajoukolta. Lukija pääsee kulisseihin näkemään niin sanotun poliittisen pelin.
Hella Wuolijoen tyttärenpoika Erkki Tuomioja vuolee niskavuorelaisiaan, yhteiskunnan päättäjäporukkaa, poliitikkoja sekä talouselämää yllättävän suorasukaisesti kirjoittaessaan ylös päivän tapahtumia, joihin on henkilökohtaisesti osallistunut. Muistiinpanot ovat lähes päivittäisiä, välittömästi ylösmerkittyjä ja niissä on, kuten päiväkirjoissa on oltava, oma persoona, muukin kuin poliittinen, tiukasti läsnä omine päätelmineen. Alun perin päiväkirjat on tarkoitettu Kansallisarkistoon tallennettaviksi tulevien tutkijoiden käyttöön.
Liki seitsemänsatasivuiseen möhkäleeseen mahtuu mieletön määrä ihmisiä, hyviä ja huonoja, osin pahojakin, joita Tuomioja tarkkailee terävin silmin. Vihanpitoa ei ole, mutta vinoilua on: lukijalle kyllä selviää, ettei Sorsa ole Tuomiojan mielestä kelpo mies, ei ainakaan presidenttiainesta, ja Koivisto on oikeasti melkoinen jahkailija. Alhot, Uffet, Lipposet Erkki asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Ahon polleus paistaa TV:ssä – ja se se nyt vielä puuttuisi että Rehnistä presidentti leivottaisiin noin ohuilla tiedoilla. Ja menepä vaikka Pertti Salolaisen pakeille: … se oli ollut täysin hyvää päivää kirvesvartta -keskustelu, niin kuin Salolaisen kanssa asiointi yleensäkin. Eikä Andersson mikään poliitikko ole, vaan pianistina ja runoilijana paljon parempi. Eipä malta Erkki olla muistiin kirjoittamatta Kääriäisen Sepon poisjääntiä Kalliomäen tapaamisesta: koska oli viestin mukaan ”liian kännissä”.
Jokaisen kuukauden alussa on yhteenveto maailman tapahtumista. Ja melkoisen joukon maailman mahtimiehiä ja -naisia Tuomioja milloin missäkin yhteydessä tapaa.
Voisi vinoillen heittää Tuomiojalle piikin: tavanneeko hän meitä tavallisia kansalaisia laisinkaan, vaikka kansanedustaja onkin? No ehkä juoksulenkeillä ja ainakin vaalien alla: jakoi minullekin joskus Akateemisen kirjakaupan ovella kirjasensa Kirjavinkkejä 10, kirjakritiikkejä käsiin joutuneista – Sorsasta, Alhosta, Siimeksestä, Vennamosta sekä maailmalta Napoleonista, Lukashenkasta Palmeen. Vinkkauksissakin kaunokirjallisuutta karttaen: faktaa sen olla pitää eikä fiktiota, elämän.
Kirjavinkeissä Tuomioja kirjoittaa Seppisen Sorsa-kirjasta (526 sivua): ”Seppisen kirja on sekä ulkosuhteiltaan että luettavuudeltaan raskas.” Tuomiojan Siinä syntyy pian rumihia -kirja (680 sivua) on ulkosuhteiltaan raskas, muttei luettavuudeltaan. Päinvastoin. Todella mielenkiintoista nähdä tutunnimiset poliitikot ja vaikuttajat Tuomiojan silmin, läheltä, vailla diplomatiaa – jopa näin poikkeuksellisesti ilmaisten presidentin radiopuheesta 10.9.1992:
”Demarit joiden kanssa lähetystä kuuntelin ovat tosi vittuuntuneita Koivistoon, toisaalta kukaan ei etukäteenkään jaksanut parempaa odottaa.”