Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Koska vuoden 2021 kiistatta paras romaani on Pirkko Saision Passio, ja koska Saision edellinen teos Epäröintejä (2019) oli myös mielestäni julkaisuvuotensa suuri kohokohta, olen antanut itseni ymmärtää, että kirjallisessa sivistyksessäni on vielä melko iso Pirkko Saision mentävä aukko, jota on pikimmiten täydennettävä. Olkoon hänen tuotantonsa laajempi haltuunotto yksi vuoden 2022 lukuprojekteistani.
Aloitan Signaalista, joka on varsin tuoretta Saisiota, vuonna 2014 julkaistu kirja. Kirja, niin, koska ei se oikein romaanista mene, eikä novellikokoelmastakaan. Autofiktiota? Määritellään se nyt sitten vaikka proosateokseksi, jonka kymmenessä tunnetuilta kirjallisilta hengentuotteilta otsikkonsa lainaavassa tekstissä Pirkko Saisio -niminen näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija liikkuu kulttuuripiireissä, edustustehtävissä ja ystäviensä seurassa. Teoksen kahdessa laajimmassa tekstissä Saisio kertoo monipäiväisestä kunniatohtoripromootiostaan Tampereella sekä matkasta Unkariin ja Romaniaan romaanikäännöstään juhlimaan. Lyhyempiä aiheita ovat matkustaminen, monestakin näkökulmasta tutkittuna, ikääntyminen ja kuolema.
Signaalin vahvimmat tekstit sijoittuvat heti alkuun: Kenelle kellot soivat on ajatuksia sairaudesta ja kuolemasta, jolle Saision hakkaava, edestakaisia askelia ottava kirjoitustyyli antaa aivan omaleimaisen muotonsa. Tätä seuraava Junamatkan kuvaus taas johtaa ajatukset matkalle, satunnaisiin ihmisiin, salaa kuunneltuihin keskusteluihin ja ikuisuuteen.
Koko Signaali on täynnä puhuttelevia ja avoimia ajatuksia, tarkkaa ympäristön havainnointia. Siinä on myös paljon huvittavia hetkiä, erityisesti pompööseille instituutiolle naureskelua. Signaali on kiehtovaa, vangitsevaa tyyliä, hyvää kieltä, itse muotonsa hakevaa vapaasti assosioivaa ilmaisua. Suosittelen!
