Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Hän siirtyi työpöydän taakse ja perehtyi uunituoreeseen Soihdunkantaja-lehteen, joita lojui sotkuisella pöydällä epämääräisten monistepinojen lomassa. Seinät oli päällystetty kaikenlaisilla julisteilla ja papereilla, jotka peittivät seinäpinnan melkein kokonaan. Kaapiston päällä seisoi kymmenittäin punavärivoittoisia lippuja ja viirejä sekä useampia pieniä Leninin patsaita. Vladimir Iljitšin siloteltu valokuva oli vallannut myös sihteerin huoneen ainoan muusta roinasta siivotun kaistaleen seinässä.”
Tällaiselta näyttää siis sosialistiopiskelijoiden toimistossa, jossa nuori Maarit ahkerasti vierailee vuonna 1975. Maarit Berner, joka on itsekin puoliksi saksalainen, lähtee jatkamaan kuvataideopintojaan Itä-Saksaan, jossa hän uskoo kaiken olevan vieläkin parempaa, puhdasoppisempaa, enemmän vapautunutta kapitalismin ikeestä. Maarit on intomielinen ja hyväuskoinen, ja kun Stasi pyytää häntä seuraamaan muutamia paikallisia opiskelijoita, ei hän epäile tehtäväänsä vaan ryhtyy toimeen, joka sitten päättyykin surkeasti. Suomeen palaa illuusionsa menettänyt, Stasin sotilaiden raiskaama Maarit, joka ei enää tiedä mihin kotimaassaan ryhtyisi.
Samaan aikaan kirjassa kerrotaan nuoresta Aunesta jatkosodan aikaisessa Suomessa. Aune kokee pakahduttavaa kiellettyä rakkautta opettajaansa, joka sitten kuolee pommituksessa yrittäessään suojella Aunea. Niinpä Aune sitten päättää ryhtyä lotaksi. Aluksi tehtävät leikkaussalissa ja Ruotsiin vietyjen lasten kuljetuksessa saavat hänet pois tolaltaan, mutta pian hän tottuu. Lottatoveri Sinikasta tulee rakas ja läheinen, mutta heidänkin tiensä eroavat, ja pian Aune löytää taholtaan oikean rakkauden – niin hän ainakin luulee.
Vasta kun olin lukenut tämän kirjan, sain tietää, että se on trilogiaksi suunnitellun sarjan osa, jonka ensimmäinen osa, Kasvoista kasvoihin, on ilmestynyt jo 2014. Siinäpä siis varmaa luettavaa lähiajoille! Sielusta sieluun oli nimittäin hyvin valtaansa ottava lukukokemus. Molempien naisten tarinat tulivat hyvin läheisiksi, minulle nyt ehkä vielä enemmän Maaritin kokemukset, kun 1970-luvun opiskelija-aktivismi on pyyhkäissyt omaakin elämääni. Kuuselta luonnistuu naisnäkökulman käyttö hyvin; täytyi oikein välillä muistuttaa itseään siitä, että mieshän tämän on kirjoittanut (ja tämä on tarkoitettu kehuksi!). Naisten tarinat kulkevat lähelle nykyaikaa ja punoutuvat yhteen hieman ennalta-arvattavalla tavalla, mutta eivät kuitenkaan niin nykypäivään, etteikö sinne vielä yksi trilogian osa sopisi. Sitä jään innolla odottamaan!
