Sielun ruumis on Ljudmila Ulitskajaa parhaimmillaan. Ljudmila Ulitskaja herättää lukijan ajattelemaan, mutta ei kerro, mikä on oikein ja miten ajatella. Hän paremminkin kysyy: mitä sinä lukija tuumaat, ja niin ratkaisu jää lukijalle. Ulitskajan teksteissä löydän sekä lempeän hyväksyvän katseen että tiukan kriittisyyden. Vakavassa on ripaus huvittavuutta, erikoisuudessa tavallisuutta ja päinvastoin. Vaikeitakin asioita Ulitskaja käsittelee helpon tuntuisesti.
Teemoja ovat muun muassa: elämä on muuttuvaa ja yllätyksellistä; elämä ja kuolema lähellä toisiaan; kuolemaa ei kukaan pääse pakoon; kaikki me ihmiset olemme vain ihmisiä, kukin omanlaisiaan. Kriittisen katseen hän kohdistaa erityisesti epäoikeudenmukaiseen vallankäyttöön ja mielivaltaiseen kohteluun – niin yhteiskunnan kuin yksilöiden. Yhteiskuntakritiikkiä Sielun ruumis -kertomuskokoelmassa on vähemmän kuin aikaisemmissa teoksissa, uutena on ripaus mystisyyttä ja irrationaalisuutta.
Sielun ruumis on jaettu kahteen osaan: Ystävättäriä ja Sielun ruumiista, kummankin osan aloittaa runo, jonka Ulitskaja on kirjoittanut esipuheen sijaan. Ystävättäriä -osan aloittaa runo Teitä en vaihda.
”Hurmaavat kiehkurat, palmikkokruunut ja pulipäiset,
…kepeäjalkaiset: balettitossuissa yksi, hypellen astelee toinen;
pyörätuolissa tuo, tämä aivoinfarktin jäljiltä keppeineen.
…
Teitä vaihda en, minä rakastan teissä häilyväisyyttä, viisautta,
riettautta, viettelevyyttä, taikauskoa, vilppiä, upeutta, uskollisuutta,
älykkyyttä ja tyhmyyttä, josta riittäisi oppia myös enkeleille.
Käytte sellaisinanne, kuin minäkin teille.”
Kirjassa on yksitoista lukua, niissä joukko erilaisia ja erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, muun muassa kuolemansairaita, muukalaisia, muistisairas, lesbo… ja heitä, jotka joutuvat kärsimään kansallisuuksien ja valtakuntien rajojen mielivaltaisuudesta.
”Kurdi hän oli. Venäjällä hän ei kuitenkaan ollut katsonut tarpeelliseksi valistaa ketään perustavanlaatuisista kansallisista eroavaisuuksista, etenkään kun ei itse pitänyt niitä merkittävinä. Arabi tai kurdi, muslimi tai kristitty, hänelle sillä ei ollut väliä.”
Kertomuksista kolme jää ensilukemalla erityisesti mieleeni. Serpentiinitie: tiedonkäsittelyä rakastanut nainen sairastuu muistisairauteen, nimet, sanat ja numerot tippuvat vähitellen mielestä. Kuoleman hetkellä hänelle avautuu loputon, täydellisen hohtavan tiedon maailma:
”Se liikkui, kehittyi, laajeni ja mutkitteli kuin serpentiinitie.”
Alisa kuolemankaupoilla: vähän yli 60-vuotias Alisa ei halua jäädä vanhana ja sairaana kenenkään vaivoiksi ja päättää hankkia lääkäriltä tappavan määrän lääkettä. Lääkäri ja potilas tykästyvät toisiinsa, Alisa saa lääkereseptin häälahjaksi. Hän ei koskaan käytä sitä, sillä lääkäripuoliso kuolee onnettomuudessa ennen Alisaa. Alisa jatkaa elämää huolehtivana mummina.
Ruumiinavaus: patologi Kogan rakastaa hirvittävää työtään, erityisesti oikea-aikaisesti menehtyneitä vainajia, mutta joutuu todistamaan, että ”joskus kalmon avatusta kirjasta löytyi yllättäviä juonenkäänteitä.” Kogan on ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta kutsutaan aika ajoin erityisen vaativiin ruumiinavauksiin. Kertomus päättyy, kun Kogan kuulee yöllä utuisen valo-olennon kutsuvan seuraamaan häntä. Aamulla vaimo kutsuu miestään aamupalalle, mutta ”Kogan lepäsi ruudullisen huovan alla kuolleena, hymy huulilla.”
Suosittelen lämpimästi!