Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Hän kuuli miten kiljuvia, kiroilevia ja sättiviä potilaita laahattiin kesken raivokohtauksen huoneeseensa ja miten ovi kolahti lukkoon heidän perässään. Hän kuuli heidän takovan ovea ja huutavan päästäkseen ulos. Hän kuuli öisin itkua. Hän kuuli virrenveisuuta ja tuntemattomia lauluja suomeksi tai ruotsiksi, ja joku kuului latelevan käsittämätöntä latikkaa.”
Johanna Holmströmin Sielujen saari avaa lukijalleen palan Seilin saaren lohdutonta historiaa. Seilin saari, Hyljesaari, sielujen saari oli toivottomien tapausten sijoituspaikka: ensin leprapotilaiden, sitten psyykepotilaiden aina 1960-luvun alkupuolelle asti.
Romaani kertoo kolmen naisen tarinan: on Kristina, joka lapsivuodemasennuksen kourissa surmaa lapsensa. On rikkaan perheen tytär Elli, joka tekee hurjan karkumatkan epäsopivan miesystävän kanssa ja leimataan sitten mielisairaaksi. Ja lopulta on Sigrid, hoitaja, jonka lempeään ja lujaan turvaan monet potilaat hakeutuvat.
Kaikkien tapaukset ovat erilaisia, sillä Kristina on köyhä maalaisnainen, jota pidetään alusta asti toivottomana; lyhyt työkomennus lapsenhoitajana vain vahvistaa tätä. Ellin hyväosaiset vanhemmat eivät heti unohda tytärtään, ja hänen äitinsä jopa tekee jotain toimia saadakseen hänet kotiin, mutta sairauden ja sairaalan varjo on pitkä. Eikä Sigrid-hoitajallakaan taida lopulta olla pahemmin vaihtoehtoja.
Sielujen saari on vaikuttava kokonaisuus. Etenkin Kristinan kohtalo on kerrottu jylhällä uskottavuudella; hänen kokemuksensa uupumuksesta pienten lasten äitinä koskettaa varmaan jokaista, joka on väsynyt valvomiseen ja yksinäisyyteen. Ellin ja Sigridin kuvaukset jäävät pakostakin hieman valjummiksi, mutta satuttavat nekin; Elli kun ei oikeastaan ole mikään parantumattomasti mielisairas, hän on vain hairahtunut ajalle sopimattomaan käytökseen. Hänen tarinansa tuo pakostakin mieleen noitavainot: jollei omaa sairaudentuntoa, on sairas. Sitten kun sairaudentunto syystä tai toisesta iskee, vasta sairas onkin.
Lisäksi kirja kuljettaa lukijaa läpi monien muiden onnettomien naisten elämän; erityisesti mieleen jää unohdettu Karin, mutta Holmström osaa piirtää muidenkin kuvat varmoin ottein.
Tämä romaani oli minulle yksi kotimaisen kirjavuoden merkkitapauksia, ja se on tärkeää luettavaa jokaiselle, joka on kiinnostunut historiamme synkistä ja syrjään painetuista naiskohtaloista.
