Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eero Huovinen siirtyi yliopistomaailmasta Helsingin piispan virkaan vuonna 1991. Lähipiiristä kuului toppuuttelevia äänenpainoja. Hänen isänsä Lauri Huovisen, Turun tuomiorovastin, mukaan Helsingin piispan virka vaikutti vähän sivussa olevalta lääninrovastin viralta. Entinen esimies Seppo A. Teinonen puolestaan kehotti pysymään yliopistolla, sillä ”piispa on pelkkä matkasaarnaaja, mutta professori sentään herrasmies.” Tulevat vuodet osoittivat kuitenkin miehen olevan juuri oikealla paikallaan ja uskaltanen sanoa, että Eero Huovinen on Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispoista tunnetuin.
Emerituspiispa kertoo juuri ilmestyneessä muistelmateoksessaan monivaiheisesta, toisinaan hyvin raskaastakin virkaurastaan. Hän pohtii piispuuden olemusta ja ydintehtävää sekä omaa onnistumistaan piispan tehtävässä. Kirjan nimeksi valikoitui juuri se hänen mielestään olennaisin: Piispan tehtävä on olla kaikkien sielujen puolustaja Saatanaa vastaan.
Muistelmat antavat kattavan kuvan piispan laajasta työsarasta. Hiippakunnan seurakunnat tarvitsevat monenlaista kaitsentaa, valvontaa ja tukea. Eero Huovinen piti ekumeniaa tärkeänä ja teki paljon töitä kirkkojen yhteyden hyväksi. Piispat työskentelevät myös kirkolliskokouksessa ja yhtä lailla he joutuvat ottamaan kantaa ja työstämään myös yhteiskunnallisia haasteita ja maailman muuttumista kirkon ulkopuolellakin. Vielä pitäisi teologiaakin pohdiskella. Kattavaa tehtäväluetteloa tuskin pystyy tekemään, niin moneen suuntaan piispaa työssään vedetään.
Muistelmat sisältävät paljon itsetutkiskelua ja Eero Huovinen peräänkuuluttaakin nöyrää rohkeutta työsaran hoitamiseen. Tätä rohkeutta tarvittiin varmasti myös hänen piispuutensa aikaisten suuronnettomuuksien kohtaamisessa ja ihmisten surun jakamisessa: Oli Estonia, Konginkangas, Thaimaan tsunami. Erityisesti jälkimmäinen on painunut vahvana muistijälkenä mieleen; Eero Huovinen lohduttomien ihmisten keskellä paikassa, jonka piti olla lomaparatiisi.
Sen jälkeen olen jokaisen tilaisuuden tullen halunnut aina pysähtyä kuuntelemaan hänen haastattelujaan ja arvostan suuresti hänen pohdiskelevaa, usein itseironista ja huumorintajuista tapaansa puhua ja kirjoittaa. Mielenkiintoista on aistia myös tekstin terävyys, kun näkökannat riitelevät – ja sitähän, sitäkin mahtuu kirkkoon yllättävän paljon. Maallikon saattaa yllättää se, että piispaltakin voidaan evätä osallistuminen ehtoolliselle. Siitä ja monesta muusta tarkemmin Eero Huovisen muisteloissa – kannattaa lukea.
