Gareth Moore: Sherlock Holmesin aivopähkinät

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Etsipä kymmennumeroinen luku, jonka ensimmäinen numero kertoo, montako nollaa luvussa on, toinen ykkösten määrän, kolmas kakkosten ja niin edelleen, eli kymmenes numero kertoo yhdeksikköjen määrän.

Gareth Moore on tuottoisa pulmakirjailija, joka Sherlock Holmesin aivopähkinöissä yhdistää Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin maailman monipuolisiin ja viihdyttäviin pulmiin, jotka vaikuttavat (ja usein myös ovat!) haastavilta, mutta joihin on tarjolla yksinkertainen ja elegantti ratkaisu. Loogisesta päättelykyvystä on pulmia pohtiessa ehdottomasti suurta hyötyä, samoin tietystä matemaattisesta ajattelukyvystä, mutta monesti riittää hyvä käsitys kielestä ja taipumus lateraaliseen ajatteluun. Kaikkia mainittuja avuja voi Mooren kirjan avulla mainiosti harjoittaa, eikä varsinaisia esitietoja sinänsä tarvita – altista mieltä sitäkin enemmän.

Sherlock Holmesin aivopähkinät ovat pieniä tarinoita, joissa kirjurinäänenä on – kuten kuuluukin – tohtori Watson, nerokkaan salapoliisin ei ihan niin nerokas aisapari. Ongelmia kirjassa on pitkälle toista sataa. Niitä ei ole mitenkään erityisemmin kategorisoitu helppoihin tai vaikeisiin, eikä sen kummempaa temaattista järjestystäkään ole. Kirjan voi siis avata mistä tahansa, ja aina löytyy sopivan haastavaa pohdittavaa. Kirja on kauniisti ja jämäkästi taitettu, ja sellaisenaan esimerkiksi erinomainen kahvipöytä- tai lahjakirja. Lähes jokaisella aukeamalla on Holmesiin liittyvää kuvitusta. Kuvittajia lienee ollut useita, mutta mitään tietoja kuvalähteistä ei kirjassa ole.

Sherlock Holmesin aivopähkinät siirtyy ilman muuta työkirjastooni, sillä ei tällaisia laadukkaita ja monipuolisia pulmakokoelmia ihan ruuhkaksi asti ainakaan suomeksi ole tarjolla. Suosittelen kaikille aivopähkinöiden ystäville.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...