Jyri Paretskoi: Shell’s Angles

Shell's Angles

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Erityisopettaja Jyri Paretskoin esikoisteos Shell’s Angles kertoo 15-vuotiaiden poikaporukasta, jonka jäsenten kesäsuunnitelmiin kuuluvat muun muassa mopojengin perustaminen, tyttöystävän hankkiminen ja lukuisat hassunhauskat kommellukset. Seikkailujen ja kommellusten ohella sivutaan myös vaikeampia teemoja, kuten äidin kuolemaa, perheväkivaltaa, köyhyyttä ja alkoholismia.

Ongelmia ei tosin pyritäkään ratkaisemaan, ne kulkevat vain kirjan taustajuonena päävireen ollessa positiivinen. Shell’s Angles onkin kevyttä luettavaa myös vähemmän lukeville. Kirjailijan opettajatausta tosin paistaa hieman läpi joistakin kohdista, sen verran opettavaisuutta on rivien väliin piilotettu.

Aleksi Delikourasin Nörtin kaltaista poikien hittikirjaa tästä tuskin tulee, mutta jos esimerkiksi Antti Halmeen Metalliveljet-kirjat ovat miellyttäneet, tämä lienee sopivaa jatkoa lukulistalle.

Seikkailuja, kommelluksia, huumoria, hyvää tarkoittavaa opettavaisuutta ja hitunen surumielisyyttä, siitä on Shell’s Angles tehty.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...