Kas, Antti Arnkilin uusi esseeteos! Luenpa ja sivistyn, ajattelin. Olin selvästikin ehtinyt unohtaa kaikki ennakkotiedot siitä, mitä Arnkil Seurauksia-esseeteoksessaan käsitteli. Kirjaan tarttuminen olisi nimittäin ollut selvästi suuremman kynnyksen takana, jos olisin muistanut Arnkilin käsittelevän sitä monikriisiä, joka maapalloamme vaivaa.
Kyse ei ole vain ilmastonmuutoksesta. Ei, kyse on luontokadosta, demokratian kriisistä ja energiankulutuksen kestämättömyydestä ja meidän kyvyttömyydestämme selvitä näistä ongelmista. “Ongelmat johtuvat pääosin ratkaisuista”, Arnkil siteeraa Eric Sevareidiä. Tämä on kompleksisissa yhteiskunnissa usein totta. Olihan fossiilienergia, yksi pahimmista ongelmiemme aiheuttajista, aikoinaan erinomainen ratkaisu.
Arnkil esittelee William Stanley Jevonsin (1835–1882) keksimän Jevonsin paradoksin. Jevons tutki aikoinaan höyrykoneita ja huomasi, että parannukset höyrykoneiden tehokkuudessa eivät suinkaan vähentäneet hiilen polttamista, vaan päinvastoin lisäsivät sitä. Mitä tehokkaampia erilaiset koneet ovat, sitä enemmän niitä käytetään, ja sitä enemmän asioita kulutetaan.
Moderni näkökulma tähän voisi olla vaikkapa LED-teknologia: on fantastista, että korvaamalla hehkulamppuja LEDeillä voidaan säästää mittavia määriä energiaa, mutta LED-valoista on tullut niin halpoja, että niitä kannattaa tehdä miljardeittain. Mitäköhän säästetään sillä, että Kiinasta voi tilata kassillisen kertakäyttöisiä ilmapallovaloja puoli-ilmaiseksi?
Arnkilin energia- ja fysiikkatulokulma maailmaan on kiinnostava. Entropiahan maailmassa hallitsee: kaikki on vaivihkaista matkaa kohti suurempaa epäjärjestystä. Lopulta kaikki energia dissipoituu eli hajaantuu ja muuttuu käyttökelvottomaksi. Meillä on toki aurinkomme, josta saamme matalan entropian energiaa tasaisena virtana. Ongelma tulee siitä, että “modernina aikana ihminen on ottanut salamavauhtia käyttöön vuosimiljoonien varastot aurinkoenergiaa. Hämmentävä määrä hyvin epätodennäköisiin, tiiviisiin muotoihin pakkautunutta energiaa löydettiin ja otettiin käyttöön poikkeuksellisen lyhyessä ajassa”. Tässä on, tosiaan, tehty jonkinlainen energian dissipaation ennätys.
Tieteilijä tai tutkija Arnkil ei ole, vaan kustannustoimittaja. Tässä teoksessa onkin kyse yksityisajattelusta, omien ympäröivästä maailmasta vaikuttuneiden ajatusprosessien tuomisesta muidenkin luettavaksi. Se on hyvä, sillä Arnkil muotoilee asiansa taitavasti ja vakuuttavasti. Tieteestä kiinnostuneet voivat suunnata lähteille; Arnkil tarjoaa kyllä lähdeluettelon. Seurauksia on kuitenkin siinä suuri pieni kirja, että se pakkaa alle 180 sivuun tuhdin annoksen ymmärrystä tämän hetkisessä maailmassa vaikuttavista kehityskuluista.
Mikään mukava kirja tämä ei missään nimessä ole, sillä seuraukset ovat vakavat. Varaudu ahdistukseen. Silmien ummistaminenkaan ei kuitenkaan ratkaise mitään ja vaikka ympäröivää monikriisiä haluaisi paeta, joskus on hyvä ottaa annos realiteettejä. Siihen Seurauksia on erinomainen työväline.