Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tätä kirjaa olen vaalinut suurella lämmöllä ja lukenut sitä hitaasti ja nautiskellen, ajatuksen kanssa ja jääden välillä miettimään lukemaani.
Claes Andersson kuului niihin ihmisiin, joita arvostan ja jonka kohtaaminen jätti jäljen. Olen aina pitänyt hänen teksteistään, jotka huokuvat viisautta, itsensä peliin heittämistä ja silti hienoista vaatimattomuutta.
Kun hän kuoli, minua lohdutti, että tuli tämä kirja, kuin testamenttina meille, jotka haluamme hänen ajatuksiaan lukea ja poimia sieltä elämän totuuksia. Anderssonin tyyli on niin omanlaista ja suoraa, hän suomii itseään, mutta ei muita.
Oton elämää -kirjat ovat suoraan häntä itseään. Hän kertoo elämästään, kaikesta siihen liittyvästä, jalkapallosta jazzpianistin keikkoihin, mielisairaalasta eduskuntaan. Hän osaa ottaa kantaa niin, ettei siihen ole kellään juurikaan sanomista. Hän kertoo totuuksia niin, että niitä lukee sanattomana ja kuitenkin lähes haltioituneena.
Seuraavaksi Jätkäsaari on kiva kirjan nimi ja sen voi kuulla korvissaan, kuten kirjailija itse, joka rakasti liikkua ratikoilla. Hän asui viimeiset vuotensa Jätkäsaaressa ja kulki pääasiassa ratikoilla.
Tässä kirjassa hän kertoo muun muassa kuinka Otto käy terapiassa. Vertaa kirjoittamista ja terapiaa toisiinsa. Kuinka kirjoittaminen käy terapiasta ja kuinka hän keskustelee siitä terapeuttinsa kanssa. Hän kertoo myös siitä, kun ikään kuin joutui eduskuntaan, jonne suostui ehdokkaaksi, kun pyydettiin, mutta ei ollenkaan uskonut pääsevänsä. Kaikesta siitä pelosta, mitä tunsi, kun piti pitää puheita.
Kun Otto on vanha ja sairas, käy lääkärissä ja miettii omaa kuolemistaan. Miten kardiologi oli niin nuori ja väitti, että hänelläkin vetää suonta jaloista. Matkalla Otto piipahtaa oluella.
Claes Andersson ei ollut yhden asian ihminen, vaan hänellä oli silmää ja sydäntä, taitoa ja viisautta, todella monella taholla. Se juuri tekee hänen elämästään niin mielenkiintoisen ja antoisan. Hän ei nosta itseään missään vaiheessa, pikemmin päinvastoin, antaa sen karun rehellisen kuvan, miten on vaatimaton, inhimillinen ihminen, jolla on jos vaikka minkälaisia puutteita ja vikoja. Tuo ne kaikki esille.
Voisi ajatella, että niin ollen häneen voisi samastua, mutta ehei. Sitä sydämen viisautta ei ole monilla. Hän ei paasaa, hänestä ei löydy mitään fanaattisuutta, vain lempeää ajatusta milloin mistäkin. Ei tarvitse edes olla samaa mieltä, niin lukiessa sitä vain nyökyttelee päätään.
Kirja on niin täynnä ajatusta, sitä sellaista viisautta, että kun olen tätä kirjaa ääneenkin lukenut, niin välillä herkistää ja kuulijatkin ovat aina vaikuttuneita. En löydä kirjasta mitään poikkipuolista ja toivon, että mahdollisimman moni sen lukisi, hitaasti ja nautiskellen.
