Patricia McKillip on taitava satutäti. Serren metsissä on ehta satu. Toki aikuisten makuun, mutta silti: tarinassa on prinssi, prinsessa, velhoja, noita, itsekseen kipittävä luinen mökki, hullu kuningas ja ylipäätään taikuutta enemmän kuin maailmaan mahtuu.
Noita Brume on oitis tuttu hahmo, McKillip on ammentanut Baba Jaga -tarinoista. Serren epätoivoinen prinssi Ronan ratsastaa Brumen valkoisen kanan hengiltä ja joutuu noidan kirouksen uhriksi. Samaan aikaan Ronanin isä, hullu yksisilmäinen kuningas Ferus, haluaa naittaa poikansa Dacian prinsessi Sidonielle. Dacian maat kun kiehtovat, mutta velhokuninkaan taikavoimat vaikuttavat liian kovalta uhalta.
Sidonie saadaankin Serreen, mutta prinssi on tosiaan hukassa. Soppaa hämmentää kunnianhimoinen velho Gyre, jonka Dacian hovivelho Unciel lähettää prinsessan saattajaksi, itse kun on aivan liian uupunut erään erittäin kauhistuttavan hirviön kanssa taistelemisesta.
Melkoinen soppa. Sydämistä ja sydämettömyydestä puhutaan paljon. Lukija on välillä hukassa, välillä ei, mutta tarinassa on yhtä kaikki paljon viehättävää ja McKillipin tyyli on takuuvarmasti toimivaa. Jos pitää muista McKillipin kirjoista, ei tämäkään hutiin mene, vaikka suoraviivaisempien juonien ystävä voikin kokea tarinan harhailevaksi.