Seppo Jokinen: Sen maksaa minkä tilaa

Kevään tapaus on kun on treffit komisario Koskisen kanssa, sillä se on aina jotain niin luksusta. Sakari Koskista ehtii vuoden mittaan tulla jo suoranainen ikävä, koska on niin tottunut siihen, että säännöllisesti on kohtaaminen.

Tampereella oli sattunut taas niin kummallisia henkirikoksia, että komisario Koskinen porukoineen on ollut ihan helisemässä, miten selvittää kaikki. Sen verran kerron, että yksi ruumis löytyi jäältä, pelkät bokserit jalassa. Kuuntelin siis ekan kerran kirjan äänikirjana ja satuin juuri kävelemään silloin jäällä, niin ihan vähän tuli hassu olo. Pekki on aina yhtä ”hyväntuulinen” ja Koskinen saa viimeisenä tietää, mikä on sihteeri Roosan tila.

Koskisen vanha armeijakaveri ottaa yhteyttä ja pyytää apua. Koskinen vähän vastahakoisesti ajattelee auttaa lähinnä yksityishenkilönä. Armeijakaverin isä, saattohoidossa oleva mies on kertonut jotain, mistä ei ensi alkuun oteta ollenkaan totuutta, vaan kun aletaan tutkia, niin jo vain osuu kohdalle mielenkiintoisia juttuja. Kohta Koskinen on syvällä asioissa, missä on mukana yhtä sun toista. Kokonainen perhe ja sen salaisuudet. Tai itse asiassa kaksi perhettä.

Ensin ei ole kuin pikkujuttu, mutta kun sitä aletaan keriä auki, niin kohta on käsillä melkoinen vyyhti ja sekin sotkussa. Ennen kuin se saadaan selville, se vie koko kirjan, mutta lopussa on melko siistiä.

Teksti ja sen tyyli on jälleen ihan mahtavaa. Kaikki kuvaukset niin uskottavia ja etenkin se, missä pariskunta on autossa ja sitten alkaa melko massiivinen riita. Se oli melkoinen jännitysmomentti kaikin puolin. Sitä jotenkin eli kaiken aikaa mukana ja ei kuitenkaan ei ihan arvannut, mihin kaikki päättyy.

Koskinen on naisten kanssa edelleen hivenen hukassa. On Ulla ja Raija ja tällä kertaa vaaka kallistui piirun verran Raijan puolelle, mutta saa nähdä, miten tulee tulevaisuudessa käymään.

Kiitos taas tästä kirjasta! Oli arvoisensa lukupaketti, mistä sai nauttia oikein kunnolla, ensin kuunnellen, sitten lukien!