Tittamari Marttinen: Seksistä selkoa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seksistä puhuminen on varmasti vähintään kohtuullisen vaikeaa kaikille vanhemmille, emmekä me vanhemmat varmasti pidä ollenkaan huonona sitä, että markkinoille tulee nuorille suunnattuja seksistä kertovia teoksia. Tittamari Marttisen Seksistä selkoa on kiinnostava uutuus ei vain siksi, että kirjan kohderyhmä on nuoret vaan myös siksi, että kirja on kirjoitettu selkokielisesti. Selkokeskuksen määritelmän mukaan selkokieli on kieltä, joka on kirjoitettu henkilöille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Aiheita käsitellään konkreettisella tasolla ja tekstissä selitetään sellaisiakin sanoja, joita yleiskielisessä tekstissä ei selitettäisi. Lisäksi virkerakenteen tulee olla yksinkertaista ja teksti aseteltu selkeään ulkoasuun.

Näitä määritelmiä Seksistä selkoa selvästi noudattaa, sillä kirjan virkkeet ovat lyhyitä ja seksiin, parisuhteisiin ja miesten sekä naisten anatomiaan liittyviä termejä selitetään juurta jaksaen. Teksti on myös aseteltu sivuille tavalla, joka tekee tekstin lukemisesta selkeästi tavanomaista helpompaa ja vaivattomampaa. Kirjan kohderyhmän pystyy päättelemään kirjoitustyylistä, joka on varsin runollinen ja selkeästi nuoremmille lukijoille suunnattu. Virkkeet ovat lyhyitä ja tekstin rakenne on helppolukuista.

Runollinen kirjoitustyyli tekee kirjan asiasisällön ymmärtämisen välillä aavistuksen hankalaksi, kun seksiin ja parisuhteisiin liittyviä käsitteitä ja tilanteita kuvaillaan luovilla adjektiiveilla ja vertauksilla. Seksistä ja parisuhteista kerrotaan myös todella kattavasti ja jopa liiankin monipuolisesti ja termien ja käsitteiden selittämisen sijaan esimerkiksi seurusteluun ja seksin aloittamiseen olisi voinut varata enemmän tilaa ja aikaa. Kirjan tärkein kohderyhmä ovat kuitenkin selkeästi ne, jotka ottavat ensi askeleitaan seurusteluun, eivätkä vielä konkreettisesti tiedä seksistä paljoa.

Seksistä selkoa jättää kuitenkin positiivisen kokonaisvaikutelman ja sitä on helppo vinkata erityisesti murrosiän kynnyksellä tai juuri murrosiän saavuttaneille nuorille (ja heidän vanhemmilleen). Kirja vastaa varmasti isoon osaan nuorten kysymyksistä ja epäselvät kohdat toivottavasti poikivat lisäkysymyksiä, joihin vanhemmat voivat antaa tarkentavia vastauksia, mikä on ehdottomasti parempi kuin Googlen hakukoneen tarjoamat osumat ja omat luokkakaverit.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...