Nyt on käsissä ihan mahtava teos, valokuvia asioista ja ihmisistä, joista ei kukaan ole oikeastaan kiinnostunut. Paitsi että on, me niin sanotusti parempi yhteiskuntaluokka, joka voimme nyt eräällä tavalla ”tirkistellä” niiden ihmisten elämää, jotka elävät omaa elämäänsä omalla tavallaan.
Kuvat ovat täynnä elämää, herkkyyttä elämän pikkujutuista. Ne kertovat, että osataan sitä elää näinkin. Jokaisella on se oma elämänsä.
Teoksen jokainen kuva kertoo omaa tarinaansa ja se on arvokas. Ihmiset kuvissa ovat niin mukana, omana itsenään. Näin me olemme, tällaista on meidän elämämme.
Kun kuvia katsoo, näkee, miten on elettyä elämää takana. Miten on eletty ja mitä se on nyt. Jotain on tapahtunut sitä ennen, mutta mitä, se on oma tarinansa. Silti, se on elämää, jota eletään nyt.
Välillä tulee surullinen olo, toisaalta vaan sellainen elämisen meininki. Kuka sanelee, miten täällä on oltava ja elettävä. Jokaisella on oma polkunsa tallattavana.
Ville Paganus on vanginnut hienoja kohtauksia, ihmisistä ja elämän arjesta, sellaisesta varjopuolesta, mitä ehkä joku ei haluaisi nähdä tai tietää. Silti kuvissa on jotain kaunista, huumoria ja vilpitöntä elämää.
Pidin tavattomasti näistä kuvista. Teos laittaa oman elämän viivalle, miten meille kullekin on kortit jaettu. Ei aina niin tasan.