Émile Bravo: Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua

Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua on sarjakuvakirja, jossa leikitellään saduilla. Sarjakuvan kantavana ideana on siis erilaisten klassisten satujen sekoittuminen ihan uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Pääosassa on lauma karhuja, joilla on nälkä.

Tarina ei kuitenkaan ole klassisista elementeistä huolimatta ennalta-arvattava, vaan yllätyksellinen. Kirja ei tunnut myöskään kuluneelta satujen uudelleen lämmittelyltä. Piirrostyyli on kuin nykyaikaista satukuvitusta ja sopii hyvin kirjan tyyliin. Kokonaisuus on aika hauska. Plussana mainittakoon, että hauskuus ei perustu pelkkiin sanaleikkeihin.

Tämä on jatkoa kirjalle Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua. Jos pidit edellisestä osasta, niin pidät aika varmasti myös tästä. Vaikka sarjakuva onkin ensisijaisesti lapsille sunnattu, niin myös aikuisten kannattaa kokeilla sitä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...