Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensi vuonna seitsemänkymmentä täyttävä Jukka Itkonen on melkomoinen nykyajan Topelius, satusetä, jonka tuotanto on valtava: ks. Kirjasampo. Muusikkokin hän on ja kuvamaalari.
Ei hän omaa kirjaansa kuvita, Virpi Penna sen vauhdilla maalaa. Itkonen keskittyy vanhoihin tunnettuihin satuihin ja räppää ne uusiksi. Lisäilee toki ihka uusiakin tarinoita sekaan.
Ihanaa kun tietää, että kaikki, mikä sivu sivun jälkeen eteen tulee, on aitoa, alkuperäistä kantakieltä, ei mitään ’käännösiskelmää’. Miten monet kerrat olenkaan ihmetellyt, miksi niin paljon lastenkirjoja käännetään – ikään kuin Suomesta ei löytyisi tämän genren taitajia kyllin!
Uusimmassaan satumaisten runojen Seitsemän kääpiön rytmiorkesterissa on taas menoa ja meininkiä, hillitysti silti, itkosmaisen toppuuttelevasti, ettei nyt ihan superöveriksi menisi. Tosin lapsia naurattavasti kylläkin, alapään pyllykakka se lapsiakin naurahduttaa, varsinkin jonkin fiinimmän henkilön, kuten Prinsessa Ruususen:
” prinsessa pysäytti sisäisen myllynsä,
nousi, pyyhkäisi pyllynsä,
kiirehti takaisin vuoteeseen ja nukahti uudelleen”
Minä aikuisena ihastuin Kastematoon ja kengännauhaan, sen rauhalliseen matelevaan menoon ja siihen ihmeeseen, kun kuolleesta tulee elävä kunnon ruokinnalla – tosin siksi aikaa vain jotta opettaa madon kävelemään. Uskomatonta! Vaan niinhän pitää saduissa ollakin – opetuksen kera.
Taisipa olla olympiadin mittainen tauko kun viimeksi Itkosta luin, tuolloin urheiltiin Laulavissa lenkkitossuissa ysin arvosanoin, nyt vilauttaisin kasia.