Vuoden 2012 nobelistin Mo Yanin kirjan päähenkilölle käy kehnosti: hänet tapetaan heti kirjan alkusivuilla. On vuosi 1950 ja maanomistaja Ximen Nao on tapettu pari vuotta aikaisemmin. Ximen Nao oli hyvä mies, joka ei koskaan tehnyt pahaa kenellekään, mutta vallankumous vaatii vihollisia ja rikas maanomistaja on ilmeinen kohde. Ximen Nao ammutaan ja jätetään koirien syötäväksi.
Naon sielua piinataan manalassa, mutta hän vain vaatii sitkeästi oikeutta. Lopulta hänelle osoitetaan armoa: hän saa syntyä uudelleen. Ximen Nao odottaa pääsevänsä maan päälle ihmisen hahmossa, mutta hänestä tuleekin aasi.
Aasina hän saa palvella Lan Liania, Ximen Naon entistä renkiä, josta tulee Ximenin kylässä kuuluisa: hän ei suostu millään liittymään maatalouskommuuniin. Painostuksesta huolimatta Lan Lian pysyy itsenäisenä maanviljelijänä, kun kaikki muut liittyvät kommuuniin. Alkuun se käy, mutta ajan mittaan painostus käy kovemmaksi ja lopulta Lan Lianista tulee koko Kiinan viimeinen itsenäinen maanviljelijä, musta häpeäpilkku punaisessa maassa. Aasi katselee tätä kaikkea uskollisen palvelijan näkökulmasta.
Aasikin lopulta kuolee, ja Ximen Naolle koittaa uusi jälleensyntymä. Lan Lianin härkänä hän on upea eläin, joka katselee 1960-luvulla maan muutoksia. Seuraavaksi Ximen Naosta tulee sika, ja vuorossa on 1970-luvun suuret suunnitelmat tehdä Ximenin kylästä kaikkien Kiinan sikaloiden malli. Koirana Ximen Nao näkee 1980-luvun ja 1990-luvun kiinalaisen kapitalismin nousun. Apinanakin Ximen Nao pyörähtää, kunnes lopulta tarina päättyy syntymiseen ihmishahmoon vuonna 2000. Lukija on saanut nähdä 50 vuotta Kiinan ja Koillis-Gaomin historiaa ja yhden laajan perheen vaiheita.
Pää on urakan jälkeen pyörällä, sen verran Mo Yan lukijaa kieputtaa. Kertojia on kaksi, Ximen Nao eri muodoissaan ja hänen poikansa Lan Jiefang, eikä vuorossa oleva kertoja ole lukijalle aina ilmeinen. Tarinassa on muutenkin kaikenlaista kirjallista kikkailua, huvittavimpana säännöllisesti sivuhahmona esiintyvä kirjailijanplanttu Mo Yan, jota jokseenkin kaikki Ximenin kylän asukkaat inhoavat lapsesta alkaen, ja jonka kertomusten kertojat moneen kertaan varoittelevat olevan täyttä lööperiä alusta loppuun, joitain kelvollisia kohtia lukuunottamatta.
Kirjan tyyli on mielenkiintoinen sekoitus toisaalta realistista maalaiselämän ja Kiinan historian kuohujen ja murrosten kuvausta, toisaalta tarinassa on paljon maagisia ja epätodellisia käänteitä, jotka nostavat sen arkirealismin yläpuolelle. Aikakausi on kaikkine käänteineen niin hullu, ettei sitä voi kovin tylsästi tai yksinkertaisesti kuvatakaan. Seitsemän elämääni on mielenkiintoinen jälleensyntymien ketju, mutta hieman raskasta luettavaa henkilötulvansa kanssa – kirjan alussa oleva luettelo kirjan henkilöistä ja näiden sukulaisuussuhteista tuli kyllä tarpeeseen.