Veli-Matti Huhta: Seikkailu alkaa sumusta

Seikkailu alkaa sumusta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Veli-Matti Huhta on aivan tuntematon nimi, mutta Kulttuurivihkojen puffimaili osui maaliinsa ja laitoin tämän kokoelman varaukseen siinä missä samaan aikaan ilmestyneet Asta Piiroisen Argentiina-esseet. Kesti vain tovin, ennen kuin tämä pieni esseeteos pääsi hyllystä lukuvuoroon.

Mikään kovin jykevä teos Seikkailu alkaa sumusta ei tosiaan ole. Pienessä kirjassa on sivuja reilut 120 ja tekstejä 14, joten siitä laskee äkkiä, etteivät yksittäiset tekstit ole kovin pitkiä. Tilannetta tasapainottaa se, että osa teksteistä käsittelee samoja aiheita, joka syventää kirjaa.

Otetaan esimerkiksi Sherlock Holmes: Huhta on kirjoittanut Holmesista neljä tekstiä ja viideskin, joka käsittelee Arsène Lupinia, sivuaa aihetta. Saman aiheen parissa pyöritään siis lopulta kolmasosa koko kirjasta, eri puolilta lähestyen. Ensimmäinen essee käsittelee Baskervillen koiraa ja sen filmatisointeja, toinen tylsyyden kokemusta, kolmas Nicholas Meyerin kirjoittamia Holmes-tarinoita ja neljäs vanhaa Holmes-tv-sarjaa Sherlock Holmes and Doctor Watson. Tämä oli kertakaikkisen kiinnostava kokonaisuus.

Muista esseistä pari ensimmäistä käsittelevät Wagneria, sitten seuraa teksti enkelien ja oikeushenkilöiden välisestä merkillisestä suhteesta, loisteliasta fasistia Gabriele D’Annunziota esittelevä kirjoitus, Henry Parlandin näkemyksiä 1920-luvun muodista ja katsaus Karl Blossfeldtin luontovalokuviin ja maailmankatsomukseen niiden takana. Holmes- ja Lupin-putken jälkeen sujahdetaan 1970-luvun itäeurooppalaisiin lastenohjelmiin, palataan Wagneriin Richard Burtonin hahmossa ja lopuksi Huhta kirjoittaa vielä Kylppärikaverit-tv-sarjasta, joka tuntuu jotenkin hätkähdyttävän tämänpäiväiseltä aiheelta muiden joukossa – mutta Huhta onneksi suhteuttaa sitä Elämänmeno-sarjaan vuodelta 1978!

Aihevalikoima on kiehtova. Huhta on selvästi lähteisiinsä perehtynyt ja jaksanut vaivautua myös vanhemman materiaalin pariin. Lähdeluettelossa on paljon kirjoja 1900-luvun alkupuoliskolta. Se takaa omaperäiset näkökulmat verrattuna esseistikollegoihin, joiden aiheet ovat enemmän kiinni tässä päivässä. Siinä missä Piiroisen teos vaikutti paikoin vähän kehnosti toimitetulta, Seikkailu alkaa sumusta on siivompaa työtä. Tätä on helppo suositella, jos esseiden aihepiiri yhtään herättää kiinnostusta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...