Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Muoti ja kuvataide limittyvät monin tavoin toisiinsa, vaikka taiteen onkin katsottu olevan ylevää ja jalostavan ihmisluonnetta, siinä missä muodin on nähty olleen turhanpäiväistä, kaupallista ja jopa syntistä. Toisaalta muoti toimii paljolti samoilla periaatteilla kuin taide: värisävyt, tekstuurit, kuosit ja sommittelu ovat yhtälailla onnistuneen lopputuloksen taustalla niin muodissa kuin taiteessakin. Sitä paitsi, mitä maalaukset ovat elleivät kangasta, jonka päälle on levitetty väriä?
Schjerfbeck & muoti : Taidetta ja pukuhistoriaa 1880-1950 perustuu Villa Gyllenbergin näyttelyyn, joka pidettiin 14.2.–9.6.2024. Kirjassa seurataan maalaustaiteen, pukujen ja muotihistorian yhtäläisyyksiä sekä miten muoti on inspiroinut aikansa taiteilijoita. Näyttelyn ja kirjan punaisena lankana toimii Helene Schjerfbeck, joka paitsi rakasti muotia niin jonka elämä osui keskeiseen muodin murrokseen. Rakkaus muotiin näkyy tietysti Schjerfbeckin maalauksissa mutta myös hänen kirjoittamissaan kirjeissä serkuntyttärelle Dora Estlanderille, jonka kasvot siis koristavat kirjan kantta. Kirjeet ovat vuosilta 1922-1945 ja niissä avautuu monipuolinen näkymä Schjerfbeckin elämään ja ajatuksiin muodin maailmasta.
Schjerfbeckin omassa taiteessa muodin rooli oli olennainen. Taiteilija ei nähnyt vaateusta vain uskollisena ulkonäön jäljentämisenä, vaan kyse oli eräänlaisen roolihahmon luomisesta. Villa Gyllenbergin intendentti ja kirjan esipuheen kirjoittaja Lotta Nylund pohtii juuri tätä Schjerfbeckin taiteen puolta. Karakteriset henkilökuvat rinnastuvat karikatyyreihin ja roolileikkeihin, tai kuten itse ajattelen, elokuvien roolihahmoihin. Schjerfbeck itse kuvaili omaa pukeutumistaan yli 60-vuotiaanan eräänlaiseksi rooliksi, naamioitumiseksi vanhemmaksi rouvaksi, Nylund kirjoittaa.
Kirja koostuu viidestä artikkelista. Marja Lahelman kirjoittama Muodin, taiteen ja modernin maailman yhteenkietoutumia Helene Schjerfbackin ja hänen aikalaistensa taiteessa tarkastelee miten myyntikatalogit ja muotilehdet välittivät ranskalaisen muodin ihanteita ja miten aikakauden taiteilijat ammensivat näiden muotikuvien keinotekoisista ja etäisistä hahmoista.
Sue Cedercreutz-Suhosen artikkeli Constantin Guys Helene Schjerfbeckin innostajana oli erityisen kiinnostava, sillä se esittelee taiteilijan, joka on jäänyt suurelta yleisöltä enimmäkseen pimentoon. Miehellä oli kuitenkin suuri vaikutus paitsi Schjerfbeckin niin monen muun taiteilijan taiteeseen. Constantin Guys tunnetaan parhaiten aikansa hengen ja Pariisin sosiaalisen elämän kuvaamisesta 1800-luvun puolivälissä. Melkein pilakuvamaisten kuvitusten spontaanius ja luonnosmaisuus tuovat hienosti esiin hetken tunnelman ja liikkeen, ilmankos taiteilija löysi ihailijoita.
Katri Pyysalon artikkeli Muodin muutoksia 1870-1950 puolestaan avaa hienosti muodin yleistä historiaa. Tämä oli kuitenkin itselleni ehkä kirjan vähiten vaikuttava artikkeli, mutta lähinnä siitä syystä, että aihepiiri on itselleni jo ennestään tuttu.
Sen sijaan Ritva Koskennurmi-Sivosen artikkeli Yksilöllinen ateljeemuoti vastaa moneen kysymykseen mitä olen aikaisemmin miettinyt, eli miltä näyttivät huippumuodin ensiaskeleet Suomessa. Pariisi on tunnetusti Haute couturen synnyinsija, mutta kuinka moni tietää, että Haute couturen synty voidaan jäljittää aivan tiettyyn vuoteen, eli vuoteen 1858? Tuolloin Charles Frederick Worth perusti legendaarisen muotitalonsa, ja ensimmäistä kertaa muotia alettiin markkinoida nimenomaan suunnittelijan mukaan.
Muu maailma seurasi nopeasti perässä ja Suomessakin kehittyi naisten vaatteiden ateljeevalmistus, joka tosin tietyltä osin erosi pariisilaisesta vastineestaan. Suomessa ensinnäkään ei valittu muotinäytöksestä pukuja, jotka sitten sovitettiin tilaajan vartalon mallille, vaan tilalle tarjottiin jotain muuta ja uniikkia. Muotinäytökset olivat siten enemmän näyte muotitalon taidosta ja mausta, ja vaate, jonka asiakas tilasi oli uniikki sekä mallin ja yleensä myös materiaalin suhteen.
Onneksi artikkelin yhteydessä on monia kuvia näistä taidonnäytteistä. Nykyään on niin tottunut ajatukseen, että vaatteet eivät ole melkein koskaan uniikkeja kokonaisuuksia, että tämäkin onnistuu ihastuttamaan. Yksilöllisen ateljeemuodin kuolinkorinat kuitenkin koettiin 1970-luvulla, kun suomalaiset salongit lopettivat vähitellen toimintansa. Ehkä tässä yhteydessä olisi voinut lyhyesti vielä avata sitä, miten tämä vanha ateljeemuotiteollisuus erosi nykyisten suomalaisten muotisuunnittelijoiden toiminnasta. Itselleni tämä ei ole kaikilta osin aivan selvää, vaikka suurin erottava tekijä varmasti onkin se, että ateljeet eivät luoneet valmismallistoja.
Kiinnostavan kirjan kruunaa viimeinen luku, jossa vintage-tyylisten vaatteiden suunnitteluun erikoistunut ompelija Irma Romero on perehtynyt Schjerfbeckin vuoden 1929 maalaukseen Tumma nainen. Romero on suunnitellut ja ommellut oman tulkintansa tästä maalauksen puvusta. Itse maalauksen puku on sen verran epämääräinen, että on ihan kiinnostavaa lukea, miten Romero on päätynyt omaan lopputulokseensa.
Schjerfbeck & muoti : Taidetta ja pukuhistoriaa 1880-1950 on kauniisti taitettu ja upeasti kuvitettu tietokirja, joka onnistuu vakuuttamaan lukijan siitä, että muoti todellakin on muutakin kuin vain ”pintaa”. Muoti on kulttuurinen peili, joka kertoo paljon ajankohdan yhteiskunnallisista ilmiöistä, arvoista ja trendeistä. Samalla vaate voi olla kuin naamio, yksilöllisyyden korostaja ja luovuuden ja ilmaisun väline. Hieno kirja, jota voi ilman muuta suositella kaikille muodista ja taiteesta kiinnostuneille.
