Nyt, jos koskaan on satu laitettu kuninkaalliseen formaattiin. Tai tältä se ainakin minusta tuntui lukiessani nelivuotiaalleni Prinsessa Ruususta Tšaikovskin soidessa taustalla.
Vuosisatoja vanhan tarinan Prinsessa Ruususesta tuntevat tietysti miltei kaikki, mutta Tšaikovskin samanniminen vuonna 1890 ensi-iltansa saanut baletti lienee tuntemattomampi tapaus ainakin mitä tämän kirjan kohderyhmään tulee. Myönnettäköön, että en itsekään olisi osannut mainita Prinsessa Ruususta, vaikka Tšaikovskin kaksi muuta kuuluisaa balettia, Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi, tuttuja ovatkin. Mutta toisaalta, mitä kirjan ääninäytteisiin tulee, olivathan nämä ihan tuttuja säveliä lähes jokainen.
Neljävuotias lukukumppanini, joka ei oikeastaan tunne perinteisiä prinsessasatuja, ei selvästikään ole tämän teoksen kohderyhmää. Myöskään sen dramaattinen musiikki ei onnistunut koskettamaan. Toisaalta himpun vajaa kaksivuotias jaksoi hyvin kuunnella satua, jossa oli hänen mittapuulleen varsin paljon tekstiä. Itse pidin kirjasta, erityisesti sen perinteisille äänikirjoille epätyypillisestä oikeasta musiikista. Kirjan mielenkiintoisin anti löytyi sen viimeiseltä sivulta, jossa tarinaan sisällytetyt ääninäytteet avattiin vielä muutaman lauseen selostuksin. Minut valtasi olo, että haluaisin nähdä ja kuulla koko baletin.
Oman kokemukseni perusteella suosittelen mielelläni kirjaa sekä prinsessatarinoista että suurista melodioista innostuville lukijoille. Ehkä tämä synnyttää kiinnostuksen teemoihin myös laajemmin. Voisin hyvin kuvitella, että tätä kirjaa lukenut lapsi lähtisi innolla tutustumaan myös nimenomaiseen balettiin tarkemmin. Aivan ensimmäiseksi prinsessakirjaksi tätä ei välttämättä kannata valita, mutta toki tämäkin riippuu lapsen kiinnostuksen kohteista ylipäätään.
Kuten sanottua, satumaisen kuninkaallinen kokemus.