Nuori poika jää orvoksi, kun paha sotapäällikkö hävittää hänen eristetyn kotikylänsä ja sen asukkaat. Viime hetkellä hän itse pelastuu varmalta kuolemalta, kun salaperäinen muukalainen astuu varjoista esiin häntä puolustamaan. Muukalaisen ja pojan, Tomasun, matka jatkuu tästä lähin yhdessä. Muukalainen paljastuu ylimykseksi, joka haluaa ottaa Tomasun siipiensä suojiin, vaatettaa, ruokkia ja kouluttaa. Kuinka ollakaan, Tomasusta paljastuu piankin yllättäviä kykyjä. Kuinka ollakaan.
Kirjan maailma on jonkinlainen aavistuksen verran yliluonnollinen, historiallinen, samuraiden rinnakkais-Japani. Tapahtumat lähtevät liikkeelle hitaasti, mutta loppuvyörytys kaatuu päälle suorastaan yllättäen. Tunnelma on surumielinen, tarina etenee täysin henkilöhahmojen varassa. Hearn ei pelkää tehdä tarinaansa jyrkkiä käänteitä. Kirja on – mikä yllätys – Otorin klaanin tarina -nimisen trilogian ensimmäinen osa, joten saa nähdä, mistä toinen osa ponnistaa ensimmäisen osan rankan lopun jälkeen.
Satakielilattia on hieman tusinatavaraa, mutta jokin koukku tarinassa on, koska kirja oli pakko lukea läpi. Itse luin kirjan ruotsiksi (Över näktergalernas golv – Sagan om klanen Otori), ja suosittelen helpon kielen takia samaa muillekin kielitaitonsa kehittämisen parissa ahkeroiville.