Osmo Soininvaara on sosiaaliturvan alan moniosaaja, asiantuntija ja ajattelija, joka haluaa muuttaa maailmaa. Kirjassa hän pelkistää sanottavansa helppolukuiseksi, kriittiseksi ja monipuoliseksi selvitykseksi. Vaikea sanoa vastaan, mies on alansa ammattilainen. Tosin tulkinnoista voidaan sitten keskustella kirjan lukemisen jälkeen…
Soininvaara on rationalisti: hän uskoo ihmisten käyttävän järjestelmiä hyväkseen. Eikä siinä mitään pahaa, hyvän sosiaaliturvajärjestelmän pitäisi ottaa tämä huomioon. 1980-luvulla Suomen sosiaaliturva oli edullinen ja tehokas kompromissi oikeudenmukaisuuden ja tehokkuuden välillä. Perusturva oli kohtuullisella tasolla, tuloerot pysyivät kurissa, työttömyys oli vähäistä, verotus ollut sietämättömän korkeaa. Edellisen laman jälkeen sosiaaliturvassa säästettiin, tämä näkyi välittömästi — kaikki meni pieleen. SATA-komitea tarjosi mahdollisuuden puuttua hyvinvointiyhteiskunnan hitaaseen mutta vääjäämättömään rapistumiseen.
Vanhat konstit eivät enää kelvanneet. Maailma on tekijän mukaan muuttunut eriarvoisemmaksi. Suomen nykyinen sosiaaliturva vinouttaa käyttäytymistä, lisää kustannuksia ja edistää syrjäytymistä. Kyse on siitä, ettei sosiaaliturva — toisin kuin väitetään ja uskotaan — kannusta ihmisiä töihin. Erityisesti köyhien ja osatyökykyisten on vaikeaa päästä kiinni palkkatyön syrjään.
Esimerkiksi ansiotulojen ja tulonsiirtojen yhdistäminen on kankeaa. Joko tulet kokonaan toimeen palkalla tai elät pelkillä tulonsiirroilla. Tekijä kritisoi tilanteesta erityisesti sdp:tä, mutta terävintä kritiikkiä saa ay-liike. Se on Soininvaaran mukaan jakamassa kansaa kahtia laajenevaan, kohtalaisen hyvässä työmarkkina-asemassa olevaan keskiluokkaan ja alaluokkaan, jonka työpanos ei työnantajille syystä tai toisesta kelpaa ja jonka sosiaaliturvan korottamista ay-liike vastustaa.
Pyyhkeitä saa myös kokoomus, joka Soininvaaran mukaan hukkasi mahdollisuuden lisätä sosiaaliturvan taloudellista tehokkuutta. Se luotti SATA-komiteassa työttömien pakkokurssittamiseen ja tempputyöllistämiseen. Soininvaaran mukaan taustalla on sosiaalidemokraattien maailmankuva, jossa on vaikea hyväksyä synnynnäisiä eroja: kaikkia työttömiä koulutetaan ja kuntoutetaan ikään kuin heillä olisi samanlaiset mahdollisuudet päästä töihin.
Tulokset ovat olleet masentavia. Suomi onkin jäänyt kummalliseksi menneisyyden linnakkeeksi. Muissa Pohjoismaissa pyritään tarjoamaan töitä pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille sekä nuorille työttömille. Nuorten osalta käytössä ovat kylläkin paljon radikaalimmat keinot kuin Suomessa.
Kirja ei kerro kuitenkaan suoraan sitä, miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa. Jokaisen pitää tehdä itse omat johtopäätöksensä ja se tämän lukemisessa voikin olla vaikeaa. Onko tekijä oikeassa vai ajaako hän puolueensa näkemyksiä? Ovatko mielipiteet tempaistu jostakin hätäisesti vai onko niille olemassa järkevää pohjaa ja tutkittua tietoa? Kirjassa tekijä myös joissakin kohdissa puhuu suoraan, ja myöntääkin tämän, entisiä näkemyksiään ja ehdotuksiaan vastaan. Toisaalta myös sisällössä on hieman kohtia, joissa voitaisiin tulkita itseään vastaan kääntyviksi ehdotuksiksi ja tulkinnoiksi.
Erittäin mielenkiintoinen ja jo monellakin eri taholla arvioitu kirja, jota ei voinut jättää lukematta. Tosin tämänkin lukemiseen (ja joidenkin asioiden tarkistamiseen) kulutin tavallista enemmän aikaa. Sen verran kysymyksiä ainakin omassa mielessäni heräsi. Suosittelen kaikille yhteiskunnallisista asioista vähänkään kiinnostuneille — sosiaaliturva on kuitenkin kysymys, johon me kaikki törmäämme elämässämme. Jospa kerrankin ottaisit selvää asioista! Tässä siis eräs hyvä opus asioiden nykytilasta ja kritiikkiä monestakin asiasta. Odotan, että joku vielä selvittäisi, miten Suomessa todellakin päästäisiin oikeudenmukaisempaan tulonjakoon, työllisyystilanteeseen ja sosiaaliturvan loukkujen välttämiseen… Onko se vastikkeellisuuteen perustuva kansalaistulo? Sosiaaliturvaetuuksien keskittäminen? Työnjakamisen uudistaminen?