Ruusuköynnös päätti Eila Pennasen alkuperäisen Tampere-trilogian vuonna 1973. Kolmetoista vuotta myöhemmin Pennanen palasi Himmunsa pariin. Aikaa on kulunut muutama vuosi edellisen kirjan tapahtumista ja perhe on muuttanut. Kaijakkamäeltä on muutettu Santalahteen, kauas kaupungista.
Santalahdessa on Huugon uusi työpaikka, Arttu Kaakkurin tehdas. Kaakkuri on vauhdikas bisnesmies, jonka rouva Sylvia on Himmulle uusi paras ystävätär, joka tarjoaa monenlaista uutta ajateltavaa ja puhuu muun muassa Santalahden daimonista, pahasta hengestä, joka vihaa ihmisiä ja yrittää vahingoittaa muita. Sylvia pistää daimonin syyksi muun muassa lapsensa ennenaikaisen kuoleman, joka avioparin välejä hiertää.
Vaivaa tuottaa myös Huugon Aino-sisko. Edellisessä kirjassa pahennusta herättänyt suhde on takana, vaan sen tuotos, Nanne-poika, on Ainolla päänvaivana. Ainolla kun on uusi mies, jonka perheelle ei Nannesta voi kertoa, joten lapselle pitäisi saada kesäksi hoitopaikka, kun Ainolle aukeaa tilaisuus päästä Tukholmaan uuden miehen perheen luokse. Vaan kuinka saa hoitopaikan, kun ei ole rahaa, millä maksaa, kun kaikki raha valuu käsistä sitä mukaa kun sitä saa?
Ympärillä kuohuu 1910-luvun alku. Maailmalta kantautuu uutisia Balkanin sodista. Tampereella ollaan tyytymättömiä Venäjän tilanteeseen. Huugolle riittää myös omia huolia, kun käy ilmi, että tehtaanisännöitsijä Kaakkuri on pyörittänyt tehtaan vekseleitä kavaltaakseen itselleen rahaa. Vaan Kaakkurinkin tapaus kalpenee, kun paljastuu vielä suurempi kavallusjuttu…
Santalahden aika tarjoaa edeltäjiensä tapaan ajankuvaa 1910-luvun alun Tampereelta ja perhedraamaa siinä sivussa. Himmun ja Huugon välit ovat melkoisen kylmät – nähtäväksi jää, onko välien lämpenemistä luvassa sarjan seuraavassa osassa, Kulmatalon perheessä.