Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Villasukat ovat yksi niistä asioista maailmassa, joista ei oikein keksi mitään ikävää sanottavaa”, toteaa tämän kirjan laatija Kati Rahikainen esipuheessaan. Mikäs siinä. Koronapandemia ja puolipakollinen kotoilu innostivat monia paitsi leipomaan pataleipää myös neulomaan, ja villasukathan ne varmaankin ovat se tavallisin laji. Samaan aikaan kirjoneuleet kasvattivat huikeasti suosiotaan. Rahikaisen kirjan kaikki mallit onkin toteutettu kirjoneuleina, toiset monimutkaisina, jotkut taas aloittelevillekin sopivina. Lisäksi mukana on kaikenpituisia malleja alkaen varrettomista tennarisukista ja päättyen reisiin asti ulottuviin tosipitkiin sukkiin.
Rahikainen on siis todellakin halunnut sanoa sukkasin sen mikä yleensä kai sanotaan kukkasin, eli kirja sisältää villasukkia lahjaksi elämän eri tilanteisiin. On joulua, isän- ja äitienpäivää, konfirmaatiota, syntymäpäivää ja häitä (muttei sentään hautajaisia). Koot kulkevat ihan pikkuisista vauvansukista aina miesten kokoon 43. Aika paljon mukana on polvisukkia, jopa sinivalkoinen isänpäivämalli on polvimittainen.
Tekijä on kekseliäästi sijoittanut useimmiten sukan taakse jonkinlaisen saumaosan, jolla pohkeenleveyttä voi säädellä. Rahikainen pitää tiimalasikantapäätä kaikkein parhaiten istuvana, joten tavallisia vahvistettuja kantapäitä on vain muutamissa malleissa, mutta kirjan lopun tekniikkaosassa on selitetty tiimalasin teko ilmeisen tarkasti ja helppotajuisesti. Käytetyt langat ovat pääosin helposti saatavia, on ihan tavallisia Novitoita, mutta erityisen suosittu oli liukuvärjätty Nordlys Viking, jonka värit ovatkin todella kauniita.
Entä sitten se pääosa eli ne kirjoneuleet? En ole aikaisemmin juurikaan tutustunut Rahikaisen malleihin, mutta jotenkin selvä oma käsiala hänellä on. Kuviot ovat melko tiheitä ja sisältävät paljon yksityiskohtia, niinpä joidenkin hahmottaminen ainakin valokuvista oli hieman vaikeaa, mitä lisäsi se, ettei sukkapareissa oltu kohdistettu liukuvärjättyjä lankoja, vaan värit toistuivat ihan omia aikojaan. Mutta kukapa on sanonut, että pitäisi kohdistaa? Toisaalta nuo vähän eriparisen näköiset sukat näyttivät hauskoiltakin.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei tämä ehkä juuri minun lempisukkakirjani ollut, mutta siinä voi olla kysymys omasta rajoittuneisuudestani. Toisaalta esimerkiksi reippaan mustavalkoiset poikien konfirmaatiosukat olivat mielestäni todella komeat.
