Palkitun ruotsalaiskirjailijan uutuusteos on vahvasti teemautunut lapsiin, lapsuuden kokemuksiin sekä suljettujen ovien takaiseen elämään. Lasten ja aikuisten suhde on myös erityisesti tapetilla. Sankta Psykon psykiatrisessa sairaalassa asioita tapahtuu eniten katseiden ulkopuolella pimeydessä ja hiljaisuudessa.
Päähenkilö Jan Hauger aloittaa uudessa työssään sairaalan yhteydessä olevassa päiväkodissa. Hänellä on omat motiivinsa olla siellä, mutta niin tuntuu olevan monella muullakin. Jan tulee paremmin toimeen lasten kuin aikuisten kanssa, mutta kestääkö hänen oma menneisyytensä päivänvaloa?
Lähes jokaisella henkilöllä on omat ovensa, jotka avautuvat pikkuhiljaa, osa vasta viime sivuilla. Aikuisten maailma on tukahtunut ja alakuloinen – lasten taas paljon suorempi ja vilpittömämpi. Päiväkodin työntekijät avautuvat toisilleen vasta parin lasillisen jälkeen Bills Barin pöydässä. Jotkut avautuvat siellä sivu suunsa, toiset taas tarkasti harkiten.
Sankta Psykon kasvatit on vielä kauempana perinteisestä dekkarista kuin Theorinin aiemmat teokset Hämärän hetki, Yömyrsky ja Verikallio. Se on matka mieleen, menneisyyteen sekä pimeisiin käytäviin. Paikoin ahdistava sellainen, mutta taitavasti ja koukuttavasti kirjoitettu.