Sankareden Kiova on kirja sodan ensimmäisistä hetkistä Ukrainassa. Radio- ja tv-toimittaja Serhi Rudenko (s. 1970) on paikan päällä ja aloittaa raportoinnin heti aamuyöstä 24.2.2022 kun ensimmäiset miehitysjoukot vyöryvät Valko-Venäjältä. Putinilla on tavoitteena neljässä tunnissa valloittaa maan pääkaupunki Kiova.
Kansalaiset asettuvat vastarintaan ylivoimaa vastaan.
Ensimmäisen taistelunsa Kiovasta venäläiset hävisivät heti 24. helmikuuta, kun ukrainalaiset estivät Venäjän helikopterivyöryn ja surmasivat Hostomelin lentokentällä satoja vihollisen maahanlaskujoukkojen sotilaita.
Putinin suunnitelma muuttui; nyt tavoitteena Kiovan piiritys kolmessa-neljässä päivässä. Ohi meni sekin ajankohta. Sota jatkuu.
Rudenko kertoo Zelenskyi : Vapauden näyttämöllä -elämäkerran vasta ilmestymisen jälkeen Sankareiden Kiova -dokumentissaan 12 ihmisen kohtalon: osa näistä sankareista menehtyi, jotkut onnistuivat säilyttämään henkensä.
Meno on raakaa niin kuin sodassa on. Miehittäjät iskevät muutaman kylän raunioiksi ja kohtelevat asukkaita julmasti, niin kuin sodassa tapahtuu.
Mutta kuka saattoi uskoa, että venäläinen ”veli” ampuu ukrainalaisen, sanoo häntä fasistiksi, raiskaa hänen vaimonsa ja lapsensa ja polttaa maan tasalle kaiken, mitä hänen tielleen Ukrainassa osuu?
Rudenko ei säästele sanoja kuvaillessaan venäläisiä ja sodan kauhuja. Lukija on yhtä hämmentynyt kuin kaiken kokevat ja näkevät paikalliset ensi hetkillä. Syvä inho tarttuu surun ohella pintaan ja pinnan alle.
Jos tämä olisi kaunokirjallisuutta, olisi se yksinkertaista luokitella naturalismiksi, mutta kun kirja on faktaa fiktion sijaan, se on punaista realismia.
Lukijana luen tätä kädet veressä, pää tulessa ihmetellen, onko tämän jälkeen mitään tolkkua kirjoittaa tahi lukea mitään vastaavaa fiktiona.
”Valitettavasti tämä kaikki on totta eikä elokuvaa. Se on hien, kyynelten ja veren sekaista elämää.”