Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suomalaislukijat pääsivät tutustumaan argentiinalaiseen Mariana Enriqueziin ensin novellien myötä, kun WSOY julkaisi Mitä liekit meiltä veivät -kokoelman Sari Selanderin suomentamana. Argentiinan lähihistoriasta ammentavat kauhunovellit olivat vaikuttavia ja herättivät monen lukijan mielenkiinnon. Seuraavaksi Enriquezilta saatiin upea Yö kuuluu meille -romaani. Nyt on taas novellien vuoro.
Sängyssä tupakoimisen vaarat on Enriquezin ensimmäinen kokoelma ja ilmestyi alunperin vuonna 2009. Tekijän kyllä tunnistaa: näissä novelleissa käsitellään pitkälti samoja aineksia kuin toisen kokoelman novelleissa. On naispäähenkilöitä, argentiinalaisten slummien elämää, mustaa magiaa ja niin edelleen.
Ensimmäisessä novellissa kohdataan esimerkiksi pikkuenkeli, maasta kaivettu vainoaja, joka riivaa kertojaa vaatien tätä toteuttamaan tahtonsa. ”Tekojärven Neitsyt”-novellissa taas tyttöporukka ihastelee miehekästä Diegoa, joka kuitenkin seurustelee teinityttöjen ”aikuisen ystävän” Silvian kanssa. Porukka alkaa tehdä uimaretkiä tekojärvelle, jonne meneminen on vaarallista, ja lopulta vaarat toteutuvat häijyllä tavalla.
Goodreads-palvelun yhden tähden arvostelut tälle kokoelmalle ovat värikästä luettavaa. Yksi toistuva moite on se, että Enriquez lopettaa tarinansa kesken. Ymmärrän valituksen, vaikka asia ei minua haittakaan. Enriquez ei nimittäin tosiaankaan paketoi tarinoitaan siistiin nippuun ja solmi rusettia päälle. Osa novelleista on hyvinkin fragmentinomaisia ja päättyy kohtaan, josta moni muu kirjailija olisi vielä jatkanut. Tällaista keskeneräisyyttä ja loputtomuutta on siedettävä, jos Enriquezista haluaa nauttia.
Joitain lukijoita taas vaivaa se, miten Enriquez kuvaa nuorten naisten pakonomaista ja ahdistunutta seksuaalisuutta. Usein toistuvat kuvaukset rajusta masturboinnista, joka päättyy vasta veren virtaamiseen, ovat kieltämättä shokeeraavia. Myös graafisesti kuvattua kadulle ulostamista esiintyy useammassa novellissa ja kaikenlaista muutakin epämiellyttävää, kuten viittauksia pedofiliaan ja liian pitkälle meneviä fetissejä.
Eivät nämä Enriquezin novellit tosiaan mitään mukavaa tavaraa ole ja tyyli jakaa varmasti mielipiteitä sekä sisältönsä että käytettyjen kirjallisten keinojen osalta. Kokoelma siirtyy kuitenkin epämiellyttävästä tunnelmasta toiseen nopeasti. Novellit ovat melko lyhyitä, poislukien 60-sivuinen kadonneista teineistä kertova ”Teinien paluu”. Pidän Enriquezin kertojista, hän tavoittaa hyvin tyylin selostaa tapahtumia. “Ja siihen päättyi se jakso elämästämme, jolloin puhuimme vainajien kanssa”, päättyy kokoelman viimeinen novelli. Asia selvä!
Ilokseni huomasin, että Enriquezilta on tullut kolmaskin kokoelma vuonna 2024. Toivottavasti tämä Un lugar soleado para gente sombría eli ”Aurinkoinen paikka synkille ihmisille” saadaan suomeksikin.
