Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aforismi on laukaus (Diktonius). Tyhjä tila sen edellä ja jälkeen on sen hiljaisuuden kuva,
joka sen on räjähdettävä ympärilleen.
Markku Envallin aforismikokoelman muutamaan otteeseen luettuani olen hengästynyt. Tuntuu, että sen sivuilla toisensa kohtaavat lähes kaikki ne vastaparit, joista ylipäätään on tähän astinen maailman sivu kirjoitettu. Elämä käydään läpi päästä varpaisiin, syntymästä kuolemaan, pohditaan uskoa Jumalaan, sen mahdollisuutta ja mahdottomuutta, katsastellaan maailmanhistoriaa tieteen ja taiteen, sodan ja rauhan, yksilön ja yhteisön välilleen luomien jännitteiden näkökulmista, poiketaan pyhimmistä pyhimpään, maallisimmista maallisimpaan.
Hengästyksestäni huolimatta olen lukemastani vaikuttunut. Näin avarakatseisesti sekä vakuuttavan sivistyneesti kirjoittaa ainoastaan uskonnollisesti sitoutumaton oppinut, siis filosofian tohtori ja kirjallisuuden tutkija, tunnustuksellinen agnostikko, epäilijä. Ja tätä Markku Envall nimenomaan on. Niin paljon hienoja laukauksia on juuri singonnut ympärilleni, että on vaikea valita niistä vaikuttavimpia, mutta erään esimerkin haluan kirjoittaa niidenkin luettavaksi, jotka eivät teosta päätä läpilukea.
Ensin rakastin hänen täydellisyyttään.
Sitten häntä virheistä huolimatta.
Seuraavaksi virheiden takia.
Ja lopuksi hänen virheitään.
Ne ovat ihminen itse, joita vailla hän ei olisi maan päällä
Darwinin opin mukaan, tuo onnekkaiden virheiden elävä museo,
ja Buddhan opin mukaan, tuo karmaansa selvittämään tänne lähetetty.
Mielestäni edellinen aforismi – tässä kohtaa täytyy tosin mainita, että itse miellän kokoelman enemmänkin runoteokseksi – kuroo hienosti yhteen teoksen perimmäisen ytimen, tai ainakin yhden niistä. Siinä toisensa kohtaavat niin pyhä kuin profaanikin, niin erilaisten oppien yhdenmukaisuus kuin ihmisen epätäydellisyyskin. Sillä siitähän tämä johtuu, epätäydellisyydestämme, tämä sota, tämä ympärillämme kärsivä luonto, tämä ainainen epätasa-arvo. Mutta me olemmekin ihmisiä, inhimillisiä, emme täydellisiä tai täydellisyydessä eläviä – enää, vielä.
Kuten saattanette huomata Envallin Finlandia-palkittu todella herättää ajatuksia. Suosittelen kokeilemaan, edes raottamaan sivua. Pureskeltavaa tässä tosin riittäisi kokonaiselle kirjallisuuspiirille. Itse taidan tulevaisuudessa tutustua miehen tuotantoon esseiden saralla.
Jälkikirjoituksena mainittakoon, että tämäkin teos päätyi lukulistalleni henkilökohtaisen Finlandia-vaellukseni myötä, jota suositan itse kullekin. Miltei 30 laatuteosta odottavat lukijoitaan.
