Kolmekymppinen mies sujauttaa tyrmäystippoja nuoren naisen juomaan baarissa. Hän vie naisen mukanaan kotiinsa, mutta löytyy itse vähän myöhemmin raa’asti surmattuna. Naisesta ei näy paikalla kuin vähän hiuksia, t-paita ja itämaisilta mausteilta tuoksuva huivi.
Reykjavikin poliisissa tapauksen tutkinta lankeaa nyt Elínborgille, kun Erlendur on ottanut lomaa ja hävinnyt itävuonoille kummituksiensa pariin. Elínborgin tarkka vainu johdattaa vaikealta tuntuvassa tapauksessa vähitellen oikeille jäljille, eikä keittokirjailijanakin tunnettua naispoliisia niin vain huijatakaan hänen saatua ihan kirjaimellisestikin hajun tapahtuneesta. Erlendur sen sijaan tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen, eikä matkan varrella saatavat tiedonmuruset kuulosta kovinkaan rohkaisevilta.
Jälleen kerran Arnaldur Indriðasonin dekkarissa väkivaltaisen rikoksen tutkinnan vaiheet hakevat heijasteita tutkijoiden henkilökohtaisestakin elämästä. Elínborgin oma perhe-elämä on haastavaa, kun kolme teini-ikäisen lapsen huoltaminen vaatisi enemmän aikaa ja huomiota, vaikka työn alla on vaikea rikostapaus, jonka tutkinta lennättää Elínborgin kauas islantilaisiin pikkukyliinkin. Väistämättä poliisina työasiat tulevat joskus liian lähelle, eikä niistä irtautuminen edes kotioloissa ole helppoa.
Raiskaustapausten ympärillä pyörivä dekkari, jonka päähenkilönä on perheellinen naispoliisi, on varsin erikoinen tapaus genressään. Ylipäänsä naispuolisia päähenkilöitä tapaa tämän lajin kirjallisuudessa melko harvoin. Arnaldur kirjoittaa tarinansa totutun hyvin kehitellen hienovaraisesti jännittävän juonirakennelman, jonka loppuratkaisua ei alun vihjeiden perusteella heti arvaa. Arnaldurin dekkareita on aina ilo vinkata – toivottavasti suomennoksia saadaan pian lisää. Erlendur-sarja on kasvanut Islannissa jo parilla jaksolla tämänkin kirjan jälkeen.