Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Salaliittoihin liittyviä kirjoja on viime aikoina ilmestynyt tiuhaan. Aivotutkija Jukka Häkkisen kirja antaa aiheeseen kuitenkin hieman erilaisen näkökulman. Iso kysymys on, mistä ylipäätään johtuu, että ihmisen aivot niin helposti joutuvat harhateille? Kyse ei suinkaan ole harhaisuudesta tai tyhmyydestä, kuten usein kuvitellaan, vaan ajattelun mekanismeista, jotka ovat tyypillisiä meille kaikille. Itse asiassa on jopa välttämätöntä, että uskomme salaliittoteorioihin, sillä ne ovat osa aivojen evolutionaarisen, selviytymistä edistävän työkalupakin toimintaa, Häkkinen kirjoittaa.
Juju on siinä, että emme pohjimmiltaan näe todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin aivomme sen tulkitsevat. Aivomme epätoivoisesti haluavat rakentaa koherentin mallin maailmasta – silloinkin kun tietoa on vähän ja tilanne on epäselvä. Aivot eivät kerta kaikkiaan pysty toteamaan, että näin vähillä tiedoilla ei pysty muodostamaan järkevää kuvaa, vaan jos tietoa ei ole tarjolla, teoria luodaan vaikka väkisin ja olemattoman tiedon pohjalta. Kun teoria puolestaan on luotu, on siitä luopuminen henkisesti vaikeaa, ja vaaditaan paljon todisteita, jotta se muuttuisi. Mitä enemmän teoria linkittyy maailmankatsomukseen ja identiteettiin, sitä vaikeampaa näkemyksen muuttaminen on.
Tämän taustalla on kontrollin säilyttämisen kokemus, muuten seurauksena voi olla masennus tai passiivisuus. Jos ihminen tai eläin kokee, ettei voi mitenkään vaikuttaa ympäristöönsä, ne lakkaavat yksinkertaisesti yrittämästä ja kenties suistuvat ennenaikaiseen kuolemaan. Aivojen kannalta on siis ensiarvoisen tärkeää rakentaa toiveikas hyvän mielen maailma ja säilyttää tunne siitä, että asioihin voi vaikuttaa.
Tällaisessa hyvän mielen maailmassa paha saa palkkansa, ikäviä asioita sattuu vain muille ja minulla on homma hallussa, koska olen keskimääräistä älykkäämpi tyyppi, Häkkinen kuvailee. Taikauskoiset tavat kumpuavat tästä tarpeesta, samoin kun helpottava taipumus ajatella, että jollakin itseään ylemmällä taholla on homma hallussa. Kontrollin tunne syntyy siitä, että kokee omaavansa erityissuhteen tähän viisaampaan tahoon, olipa taho sitten jumala tai poliittinen johtaja.
Lyhyesti, kaoottinen maailma on järjestystä rakastaville aivoille jatkuva haaste, jolloin aivot alkavat helposti rakentaa maailmaan järjestystä vaikka väkisin. Salaliittoteoriat antavat illuusion syistä ja seurauksista, ja tekevät näin maailmasta lainomaisen paikan, jota on mahdollista ymmärtää ja jossa ikäviä asioita sattuu vain jos sille on jokin hyvä syy.
Aivojen tarve selittelylle näkyy myös taipumuksena selitellä omaa järkeilyämme parhain päin. Olemme olevinamme älykkäämpiä ja erityislaatuisempia kuin muut; ne on ne muut, jotka uskovat höpöhöpö salaliittoteorioihin, en minä! Tällaiset mielenterveyttä suojaavat mekanismit ovat aivojen tiedostamattomia prosesseja, jotka ovat huomaamatta kaiken ajattelun taustalla, Häkkinen kirjoittaa.
Joskus salaliittoteorioihin uskominen on myös aivan oikeasti täysin järkevää, elämmehän maailmassa jossa kaikkien tarkoitusperät eivät aina ole hyviä. Varsinkin nykyistä väkivaltaisemmassa menneisyydessä oli olennaista tunnistaa ryhmän jäsenten salatut motiivit ja uhkaavat liittoumat. Luottavainen ihminen joka ei koskaan epäile muiden tarkoitusperiä ei lyhyesti todettuna pärjää elämässä, Häkkinen toteaa.
Muiden ryhmien epäileminen korostuu erityisesti ahdistavissa ja stressaavissa tilanteissa, mistä sota, talouskriisi, hävityt vaalit tai pandemia ovat hyviä esimerkkejä. Ihmisellä on tapana kokea stressaantuneena kielteiset tapahtumat helpommin tahallisiksi. Valitettavasti meissä kaikissa piilevä salaliittoteoreetikko paitsi luo illusorisia arvauksia salaliitoista, myös tekee muiden vainon helpoksi, suorastaan luontevaksi puuhaksi, Häkkinen kirjoittaa.
Kirjan loppupuolella Häkkinen paneutuu esimerkkeihin mihin tällainen salaliittoteorioista kumpuava vaino voi pahimmillaan johtaa. Natsi-Saksa on epäilemättä tunnetuin esimerkki; juutalaisvastaiset salaliittoteoriat ja esoteerinen ajattelu yhdistyivät maassa poikkeuksellisen tuhoisalla tavalla. Nykyajan esimerkki on Putinin Venäjä, jossa Alexandr Duginin ultranationalistinen ja salaliittoteorioiden kyllästämä filosofia on omalta osaltaan innoittanut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Ottaen huomioon kaiken edellä kirjoitetun, ei pitäisi tulla yllätyksenä, että nykyaika ei ole mitenkään altis salaliittoteorioille, vaikka itse olinkin niin olettanut. Pikemminkin voisi sanoa, että salaliittoteoriat ovat olleet voimissaan ainakin 1800-luvun lopulta alkaen. Nykyajan erityispiirre on lähinnä salaliittoteorioiden globalisoituminen ja leviäminen erityisesti Yhdysvalloista viihteen ja sosiaalisen median kautta.
Kiinnostava kirja kaikkiaan! Monia kirjassa käsiteltyjä seikkoja on toki sivuttu myös muissa salaliittoteorioita käsittelevissä kirjoissa, mutta ei lähellekään samalla syvyydellä. Kirjassa käydään läpi lukuisia kiinnostavia tutkimuksia, mutta mistään akateemisesta kuivakkuudesta teksti ei onneksi silti kärsi. Mikäli salaliittoteorioiden suosio ihmetyttää tai ylipäätään aivotutkimus kiinnostaa, on Salaliitot ympärilläni ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus.