Tom Rob Smith: Salainen puhe

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aikaisemmin Lapsi 44:stä tuttu Lev, entinen MBG:n upseeri ja nykyisin KGB:n henkirikosyksikön päällikkö, joutuu jälleen selvittämään outoja kuolemantapauksia. Samaan aikaan hän häpeää entistä elämäänsä – johon on todella syytäkin. Häntä vainoavat sekä muistot että myös todelliset henkilöt. Vaikka Lev vaimoineen on adoptoinut kaksi tytärtä, joiden vanhempien kuolemaan hän suoranaisesti on ollut vaikuttamassa, ei perhe-elämäkään tunnu oikealta eikä toinen lapsista pysty hyväksymään häntä isäkseen.

Kun kaiken hämmennyksen keskellä Stalinin kuoleman jälkeinen myytti ja järjestelmä alkaa rakoilla ja hajota, lupaa Nikita Hrustsov uudistuksia. Hän pitää kommunistisen puolueen kokouksessa salaisen puheen, jossa tuomitsee Stalinin ajan rikokset. Puhe leviää maailmalle aiheuttaen järkytystä ja vaikuttaa myös Puolan ja Unkarin kansannousuihin. Myös Levin elämään puhe vaikuttaa aivan konkreettisesti.

Samaan aikaan Moskovan alamaailmassa hallitsee varasjengi, yhteenliittymä, jonka johtaja myös haluaa kostaa kaiken itse kokemansa sekä perheensä, läheistensä ja muiden kokeman raakuuden, terrorin ja vainot.

Lev joutuu outojen tapahtumien kautta itse tuntemaan kaukana erämaassa sijaitsevan vankileirin kirot, astuu varkaiden ja jengin pariin sekä löytää lopulta itsensä Unkarin kansannousun keskeltä. Hänen adoptoimansa tytöt sekä vaimo ovat koko ajan hänen mielessään, varsinkin Zoja, joka ei anna anteeksi mitään. Kuten ei anna Levin omatuntokaan…

Kirja on hyvin venäläisen oloinen, kerronta on kuin suoraan vuodelta 1956, samoin tunnelma. Jännitystä ja väkivaltaa riittää, mutta myös erikoislaatuista solidaarisuutta varkaiden, vankien sekä samoihin tilanteisiin joutuneiden henkilöiden kanssa.

Kaikkiaan kirja on vaihtoehto agentti- ja jenkkijännäreille, oikein varteenotettava sellainen. Asioista kerrotaan suoraan, kaihtelematta, melankolisestikin. Silti jännitys pysyy ja tihenee, loppuratkaisuja löytyy useitakin sekä Levin työhön että tunteisiin ja perheeseen liittyen. Vähintään tekijän edellisen suomennetun romaanin arvoinen opus, josta jää omituisen katkeranhaikea sivumaku. Suosittelen kaikille hieman erilaisten jännärien ystäville, jotka haluavat tutustua kolikon toiseen puoleen.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...