Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu? Miten tuotantoeläimiä kohdellaan, miten niitä hoidetaan ja kuinka paljon virikkeitä tarjotaan? Eveliina Lundqvist päätti pitää päiväkirjaa suorittaessaan eläintenhoitajan tutkintoa – tämä oli työharjoitteluosuus ja hän päätti vegaaniudestaan ja pienistä epäilyistään huolimatta hakeutua tahallisesti muun muassa suureen broilerihalliin, kahdelle maitotuotantotilalle, lammastilalle sekä sikalaan. Hän poistui todella omalta mukavuusalueeltaan ja asettui esimerkiksi seuraamaan teurastuksia ja tappoja, keräämään raatoja sekä katsomaan eläinlääkärin toimenpiteitä, jotka tehtiin ilman kivunlievitystä.
Heti aluksi Lundqvist huomauttaa aiheellisesti, että kyseessä ovat hänen omat mielipiteensä, näkemyksensä ja tulkintansa. Toisaalta hän kertoo suoraan sen, mitä hän on itse nähnyt, kokenut ja todistanut. Hänellä oli jo ennestään kaksi tutkintoa, mutta eläintenhoitajan tutkinto antaa hänelle mahdollisuuden ehkä joskus toteuttaa oma unelmansa: tuotanto- ja kotieläinten turva- tai vanhainkoti. Näin ainakin itse tulkitsin tekstiä.
Päiväkirja on melko rankkaa luettavaa, jos ei ole itse koskaan käynyt nykyaikaistetulla tehotilalla. On tila sitten erikoistunut mihin tahansa: maidon, porsaanlihan, broilerin, lampaanlihan tai villan tuotantoon, tietyt tunnusmerkit ovat selvät. Tuotantoeläimet ovat ”vain” eläimiä, niitä käsitellään numeroina, jos edes niinäkään. Inhimillinen kohtelu on varsin usein kaukana ja vain vaaditut minimit pyritään täyttämään esimerkiksi siinä, kuinka paljon tilaa eläintä kohden pitäisi olla. Synkintä kerrottavaa on ehkä lehmien kohtelu sekä varsinkin synnytykset ja niiden jälkeinen aika sekä emälehmille että vasikoille. Myös porsaat kärsivät varsinkin virikkeiden puutteesta ja elävät liian ahtaissa tiloissa. Broilerihalleista puolestaan ei uskoisi löytyvän syötävää materiaalia. Parhaiten ehkä hoidetaan lampaita – olisiko syynä viehättävä olemus, hyvä hinta sekä villankäytön mahdollistava tuotanto eli kaikesta saa hyötyä.
Kirja ei pyri olemaan syyttävä, mutta se osoittaa ne välinpitämättömyyden, saituuden ja tietämättömyyden ilmaukset, joihin tuottajat syyllistyvät. Toisinaan ajattelematta lainkaan, että tuloksetkin olisivat parempia, jos eläimiä hoidettaisiin huolellisemmin. Käsittämätöntä on mielestäni se, että tuottajat saavat EU-tukia todella pienin perustein – eikä niitäkään kaikkia haluta täyttää, koska pitäisi ehkä nähdä vähän vaivaa!
Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ruuastaan sekä erityisesti eläinten oikeuksista. Kirjoittajan totuus on varsin erilainen kuin meille mainosten välittämä kaunis ja auvoisa maaseutu, jolla tepastelee hyvin hoidettuja, harjattuja lehmiä vehreällä niityllä kukkaseppele päässä. Lue pois, ehkä ajattelet seuraavan kerran lihatiskillä toistakin mahdollisuutta. Itse pidin tätä erinomaisena selvityksenä Suomen tuotantoeläinten kohtelun nykytilasta – esimerkkejä oli monelta eri taholta, erityyppisistä olosuhteista ja teksti on perusteltua sekä erittäin omakohtaista.