Sakset kertoo yksinäisestä naisesta, joka adoptoi pienen tytön Kiinasta. Nainen on tsempannut adoptiohaastatteluihin, hänellä on terävä näkemys hyvästä vanhemmuudesta, ja hän on selvittänyt itselleen, miksi haluaa nimenomaan adoptiolapsen.
Miksi siis kaikki menee pieleen? Tyttö ei tunnu ottavan kontaktia, ei sano mitään, katsoo vain. Syö, piirtää, kulkee huoneissa, kunnes nainen vie sen nukkumaan, ”pois”. Lopulta naisen ajatukset käyvät kyynisiksi ja myös mustasukkaisiksi, kun tyttö tuleekin hyvin toimeen muiden, aikuisten ja lasten, kanssa.
Kerronta on naisen pään sisältä tulevaa suoraa lähetystä, tajunnanvirtaa. Virkanaisen, juristin kuten lopulta käy ilmi, järkipuheen lomaan ui yhä enemmän tunteiden paloa ja alhaista mieltä, ja alitajunnasta nousee menneitä asioita. Lukija saa tietää, että nainen ei ole itsekään saanut osakseen lämpimän äidin roolimallia.
Mutta voiko näin epäonnistunutta adoptioäitiä ollakaan – tai näin epäonnista, sillä kovastihan hän yritti? Ei. Oudossa tarinassa on jotain tuttua. Kiusallista. Tämä upea teksti ei välttämättä tyhjene yhdellä lukemisella.