Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nyt kun sinne ei tahdo suurin surminkaan mennä ja kuitenkin mieli halajaa, on korvattava menohalunsa vaikka näin: lainaat Johanna Hulkon kymmenen vuotta vanhan romaanin Säkeitä Pietarista. Kyllä sillä tuon kaupungin kaduille ja tunnelmaan sujahtaa noin vain.
Anna on opiskellut Leningradissa, rakastunut tulisesti; sinne mieli taas Anna Ahmatovan väikkäritutkimuksen varjolla – josko tapaisi Andrein vielä. Vaan kun perhe tuppautuu mukaan: ei sovi millään suunnitelmiin!
Meille, joille Pietari on matkoilta tuttu, kirja antaa paljon päästäessään katunäkymiä syvemmälle kaupungin sisuksiin, aivan kuten Pentti Straniuksen Leijonan sillalla, vähän vaille viisi vähän karvaine Jälkimakuineen. Tuohon opiskelunostalgiaan, kommunalka-asumiseen tämänkaltaisiin näkymiin, miten ”vintillä vaanii rottia, torakoita, luteita ja hirttäytyneiden insinööriopiskelijoiden sininaamaisia ruumiita”. Jos kohta myös:
”Saaran kädenliike kattaa koko kevättalvisen Pietarin. Kaukana horisontissa kohoavat Iisakin kirkko, Smolnan torni, Amiraliteetin piikki ja Pietari Paavalin linnoituksen enkeli. Yläkerrasta näkee Dostojevskin vihkikirkolle asti. — Saara tarkoittaa muutakin kuin nähtävyyksiä — Nevskin katkeamatonta karvalakkijonoa, Nevan rantojen leijonia, laitureita, jäälauttoja, jotka purjehtivat kohti kesää. Me rakastamme palloiksi puettuja lapsia, korvapuolikissoja, itään päin lenkottavaa johdinautoa, lempikuppilamme puna-valoraidallisia vahakankaita —”
Huoh, huoh! Semmoista elämää, gogolilaisuutta, dostojevskilaisuutta ripaus vähän sitä ja tätä epämääräisessä järjestyksessä, sitä Pietari on ollut. Ei hienohelmoille sopivaa. Nyt mitä lieneekin Ukrainan sodan varjoissa.
Niin, Hulkon mukana voimme loikata tämänhetkisen Pietarin yli aikaisempiin aikoihin ja etsiytyä mukaan Anna Ahmatovan kurkkua kuristavaan elämisen ituihin. Miten tuon sanoisi: elämän epäoikeudenmukaisuuteen, rempallaan oleviin asioihin. Hulkko onnistuu tunnelmien luomisissaan kelpo lailla. Henkilökuvaus on luonnosmaisempaa.
En tässä tämän syvemmälle uppoa, vaan suosittelen Säkeitä Pietarista -kirjasta kiinnostuneita kulkemaan saman reitin kuin itse päästäkseni kirjasta perille, eli kävin Johanna Hulkon kotisivulla ja luin puolenkymmentä aikalaisarvostelua eri lehdistä (ks. reitti).
Yhteistä linjaa ei – tietenkään – löytynyt. Hulkon kirja muotoutuu lukijansa mukaan. Jokainen voi nypätä oman mielenkiintonsa mukaisen palasen, joita kirjassa riittää: lähtee mukaan vaikka Ahmatovaa etsimään, tai opiskeluaikojen rakkauskertomukseen, tai nykyisen avioliiton rakoiluun tai Pietarin kaduille seikkailemaan kuten minä. Minusta Säkeitä Pietarista on runsaudessaan kahden läpilukemisen väärtti.