Leena Vähäkylän teos Sairastunut mieli antaa kattavan kuvauksen erilaisista psyykkisistä sairauksista ja miten monella eri tavoilla ne näkyvät elämissämme.
Kirjassa käsitellään erilaisia mielen oireyhtymiä ja sairauksia, kerrotaan erilaisista hoitokeinoista, tutkitaan sairauksien aiheuttajia sekä jaetaan kokemuksia ja tuntemuksia erilaisista vastaan tulevista ongelmista.
Kirjaa varten on haastateltu ihmisiä monenlaisista tilanteista. Osa heistä on sairastuneita, osa jo parantuneita ja osa sairastuneen läheisiä.
Osa haastateltujen tarinoista on onnellisempia kuin toiset. Osa sairastuneista parantuu ja pääsee takaisin työelämään, osa sairastuneista taas joutuu rakentamaan arkensa uudestaan sairautensa ympärille.
Vähäkylä kertoo ensin yksittäisen sairauden erityispiirteet ja keskittyy paperilla oleviin tuloksiin antaen lukijalle hyvän kuvan sairaudesta. Tämän jälkeen tulevat haastateltujen osuudet, joissa he kertovat oman versionsa kyseisestä sairaudesta. Tämä antaa lukijalle konkreettisen kuvan siitä, millainen sairaus on kyseessä ja mitä kaikkea se voi ihmiselle merkitä. Kirjan kaksiosaisuus teki siitä kevyemmän seurata ja helpomman ymmärtää.
Täytyy kuitenkin myöntää, että ihan jokaista lausetta en kirjasta ymmärtänyt. Kirjasta löytyy mainintoja esimerkiksi erilaisista mielen sairauksiin käytettävistä lääkkeistä ja osa lääketieteellisistä tai psykologisista termeistä jäi ymmärtämättä.
Tästä huolimatta ymmärrän nyt kirjan luettuani paljon enemmän mielen sairauksista ja kuinka rajusti ne voivat arkeen vaikuttaa. Koska jokainen psyykkinen sairaus on kantajansa näköinen, täytyy myös jokaisen hoitokeinon olla yksilöllinen, mikä tekee sairauksien hoitamisesta haastavampaa.
Ennen kuin avasin kirjan ensimmäistä kertaa, toivoin sen avaavan psyykkisistä sairauksista kärsivien ajatuksia ja näkemään asioita myös heidän näkökulmistaan. Sairastunut mieli -teos täytti toiveeni ja siksi suosittelen kirjaa kaikille!