Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Oo!
Ooo!
Olen aivan hurmaantunut!
Oooo!!!
Salin mahonkikalusto on tullut. Se on ihanan kaunis.”
Näin Saima Harmaja hehkutti syksyllä 1926, 13-vuotiaana, uusien huonekalujen saapumista kotiinsa. Eikä minun reaktioni talvella 2019 ollut juurikaan vähäisempi, kun sain kuulla, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisisi myöhemmin keväällä Ritva Ylösen kirjoittaman Harmajan elämäkerran. Olinhan jo kauan sitten, vähän toisella kymmenellä, lukenut kerran toisensa jälkeen tämän ihanan runoilijan lyriikkaa ja varsinkin päiväkirjoja, niin kuin moni muukin aloitteleva skribentti lienee tehnyt; minä jäinkin aika lailla aloittelijaksi verrattuna moniin siinä kaartissa, jotka olivat saaneet Harmajan teksteistä ja elämästä innoitusta, mistä voi lukea lisää Päivi Istalan kokoamasta kirjasta Saima Harmaja : runoilijoista runoilijoin (2007).
Saima Harmaja eli lyhyen elämänsä Helsingissä kansantaloustieteilijöiden Leo ja Laura (o.s. Genetz) Harmajan neljästä lapsesta toisena. Ylösen kirja antaa meille värikkään ja eloisan kuvan koululais-Saimasta, jonka lempinimi oli Prätinä, hän kun ei juuri hiljaa jaksanut olla edes koulutuntien aikana. Tuleva kirjailija aloitti myös tuon kuuluisan päiväkirjan kirjoittamisen varhain, ja nuo tekstit ovat täynnä koulutytön touhua täynnä olevaa elämää. Toisaalta Saima alkoi jo hyvin nuorena olla tietoinen erilaisuudestaan ja runoilijankutsumuksestaan, mitä käsityksiä toistuvat sairaudet vain vahvistivat. Voimakkaasti tuntevana nuori Saima oli toisella kymmenellä ollessaan yhtä mittaa ”pihkaantunut”, kuten hän itse asian ilmaisi, ja kun nämä ihastukset olivat toinen toisensa jälkeen yksipuolisia, tunsi hän silloinkin olevansa paitsi ruma ja paksu, myös perustavanlaatuisesti erilainen kuin toiset, pinnallisemmat tytöt. Mutta luonto, etenkin perheen kesähuvilalla Lohjan Heimossa, oli hänelle jo tyttöaikana merkittävä runojen innoittaja ja yleisen haltioitumisen lähde.
Harmajan esikoisteos Huhtikuu ilmestyi vuonna 1932 kirjailijan ollessa vain 19-vuotias. Mutta tähän ikään mennessä hänellä oli jo takanaan vakavaakin sairastelua, jopa kausi Nummelan keuhkotautiparantolassa, sekä matkustelua Euroopassa ja monenmoista uskonnollista, filosofista ja kirjallista pohdiskelua. Tuo sama vuosi olikin Saimalle ainakin aluksi harvinaisen valoisa: hän pääsi ylioppilaaksi ja tapasi tulevan sulhasensa Jaakko Holman – hän siis oli se Laura Harmajan ankaralla kädellä editoimien päiväkirjojen julkaistujen versioiden salaperäinen ”J”. – Ritva Ylönen kuvaa ansiokkaasti Saiman ja Jaakon suhdetta, joka nykyajan mittapuiden mukaan oli kovasti viaton ja itse asiassa tuomittu epäonnistumaan, niin erilaisia osapuolet olivat: Saima oli intomielinen ja runollinen ja eroottisesti hehkuva, kun taas urheilua harrastava Jaakko piti jalkansa kovin paljon tiiviimmin maan kamaralla. Mutta Jaakko purki suhteen lopullisesti vasta vähän ennen Saiman kuolemaa, joten ilmeisesti jollain tavalla se palveli myös hänen tarpeitaan.
Saima Harmaja julkaisi eläessään vielä kaksi runokokoelmaa, Sateen jälkeen (1935) ja Hunnutettu (1936); viimeinen kokoelma Kaukainen maa julkaistiin postuumisti vuonna 1937. Hän ehti siis luoda ehjän lyyrisen elämäntyön vain 23-vuotiaana eli iässä, jossa monet vasta tällaista uraa aloittelevat.
Ritva Ylösen kirja Harmajasta oli kaikilla tavoilla (suurten) odotusteni mittainen. Se on kirjoitettu pieteetillä, mutta antaa kuitenkin vastaukset moniin Saima-faneja askarruttaneisiin kysymyksiin. Kieli on selkeää ja tyylikästä, ja kirjan lopussa on seikkaperäinen lähdeluettelo. Verrattuna Kaarina Helakisan vuonna 1977 julkaistuun ja Saiman syntymän 100-vuotisjuhlavuonna uusintapainoksena ilmestyneeseen elämäkertaan, Saima Harmaja : Legenda jo eläessään, Ylönen hallitsee tehtävänsä huomattavasti paremmin ja kirjallisemmin. Toisaalta Ylösellä on myös ollut mahdollisuus käyttää arkistoja selvästi laajemmin; niinpä hänen kirjansa sisältää ihastuttavan paljon aikaisemmin julkaisematonta teksti- ja kuvamateriaalia. Elämäkerta kuvaa mielenkiintoisesti Saiman erilaisia puolia – lyyrisyyttä, luonnonrakkautta, eroottista rakkautta ja elämänkatsomuksellisuutta, mutta myös hänen pettämätöntä huumorintajuaan.
Joten suurkiitokset Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, suurkiitokset Ritva Ylönen – ja tietysti suurkiitokset Saima, sinä runoilijoista runoilijoin!
