Kirjassa Sadetta ja siunauksia vaelletaan hitaasti ja viipyillen. Tärkeintä on matkan teko askel askeleelta, ajoittain junia ja bussejakin hyödyntäen, kohti päämäärää. Liisa Seppänen on tehnyt useita matkoja kelttien maille ja järjestänyt pyhiinvaellusmatkoja suomalaisryhmille. Uusimmassa kirjassaan hän kulkee Walesin pyhillä paikoilla, Cardiffista Holywelliin.
Seppäsen omat matkatunnot ja kohtaamiset walesilaisten kanssa lomittuvat sopuisasti pyhimyskertomusten ja entisajan legendojen kanssa. Kelttiläiset pyhimykset ovat hänelle tärkeitä ja läheisiä ja kenties Walesin matkaltakin löytyy uusi sielunystävä, anam caran. Samoja reittejä on kuljettu vuosisatoja, ihmiset ovat etsineet kosketusta Pyhään, Jumalaan ja itseensä.
Matka alkaa sopivasti St. Davidin, Walesin kansallispyhimyksen päivän aikoihin. Hänestä on hyvä aloittaa ja jatkaa siitä toinen toistaan kiehtovampiin henkilöihin. Yksi heistä on Illtud, aikansa oppinein mies, ”joka kuunteli taivaallista navigaattoria” ja asettui sen ohjauksessa asumaan Glamorganin laaksoon ja perusti sinne luostarin. Entä prinssi Brochwelin autioseudulla kohtaama neito Melangell, joka kertoi prinssille asuneensa seudulla yksin jo 15 vuotta, tapaamatta ainuttakaan ihmistä? Häntä Seppänen miettii istuessaan puron varrella rantakivellä ja syödessään evässämpylöitään. Näihin mietteisiin hän sitoo senaikaisen historian vaiheen ja Rooman valtakunnan tapahtumat.
Sadetta ja siunauksia on erilainen matkakirja. Siinä ei ole olennaista mahduttaa matkaan mahdollisimman paljon kokemuksia tai ryntäillä turistina kamera kaulassa nähtävyydeltä toiselle. Päin vastoin, yksin kulkiessaan on suojassa asioiden tulvalta. Saa kuunnella hiljaisuutta ja luontoa ympärillään, annostella vastaanottamaansa itselle sopivaksi. Pyhimykset ovat puhuttelevaa matkaseuraa ilman vaatimuksia. Kun Seppänen tapaa matkallaan ihmisiä, ne ovat kuin tarkoitettuja, voimaannuttavia ja hyviä kohtaamisia. Kirjasta jää lukijalle evääksi kelttien maanläheinen elämänkäsitys.