Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kauan sitten José Arcadio Buendía ja hänen vaimonsa Ursula asettuvat vuorten yli tultuaan aloilleen ja perustavat Macondon kylän. Eristyneen kylän rauhaa eivät joutavanpäiväiset kotkotukset liikaa häiritse. Uutisia saadaan lähinnä kiertävien mustalaisten kautta. Myöhemmin kehitys tuo mukanaan rautateitä, banaaniyhtiöitä, siirtolaisia ja vaikka mitä, mutta lopulta Macondo on hautautuva vuosikausia tauotta valuvaan sateeseen.
Kolumbialaisnobelisti Gabriel García Márquez tunnetaan kaikkein parhaiten juuri Sadan vuoden yksinäisyydestä, mestarillisesta maagisen realismin kivijalasta, joka ilmestyi 1967. Buendíojen sata vuotta kattava sukukronikka on huikea kirjallinen matka viidakon sydämeen. José Arcadiota seuraa uusi José Arcadio, Aurelianoa uusi Aureliano. Sukupolvet asuvat yhdessä ja sekoittuvat. Osa kuolee, osa kummittelee, osa katoaa muuten vain. García Márquez on fantastinen kertoja, jonka tapa kuvata henkilöhahmojaan syvällisesti, kiinnostavasti ja lämpimän railakkaalla huumorilla on aivan vertaansa vailla.
Sadan vuoden yksinäisyys on lukukokemuksena aivan poikkeuksellinen. Päähenkilöitä on lukuisia, mutta he ovat kovin usein samannimisiä. José Arcadioita kirjassa pyörii laskujeni mukaan viidessä polvessa, Remedios esiintyy kolmesti, ja Aurelianoja on peräti alun kolmattakymmentä (tosin tärkeitä näistä on vain noin kolme tai neljä). Noin kolmanneksen luettuani koin järkeväksi alkaa piirtää jonkinlaista sukupuun ja miellekartan yhdistelmää. Suosittelen tätä lähestymistapaa.
Sadan vuoden yksinäisyyden kääntäjä on Matti Rossi. Käännöstyöstä pitää tässä antaa erityismaininta, sillä Rossin kieli on erinomaisen ilmeikästä ja vivahteikasta. Kaikesta huokuu hänenkin suuri innostus Gabriel García Márquezin kirjallisuutta kohtaan.
Olen aiemmin lukenut muutamia muita García Márquezin teoksia ja pitänyt niistä kaikista. Lisäksi Sadan vuoden yksinäisyys on majaillut kotikirjahyllyssäni jo vuosia. Hieman outoa, että tartuin siihen ensi kerran vasta nyt. Katua ei tarvitse – Sadan vuoden yksinäisyys on klassikkoasemansa ansainnut. Aivan loistava kirja, suosittelen!
