Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olenko pulassa tämän kirjan kanssa? Mitä sanoa, miten vetää yhteen, jotta säilyisi kokonaisuus, ettei pelkästään seksuaalisuuden puolelle luiskahtaisi?
On perhostyttö, Laina, biologian ylioppilas. On sota-aika, mutta myös vuosikymmen sodan jälkeen. Ja sitten se, joka tärvelee, kai, ihmisen: seksuaalisuus, himon voima ja outous.
Laina on apusisarena sotasairaalassa, työnä saatella pahoin silpoutuneet pojat kuoleman yli. Viimeiset palvelut ja palvelukset eivät jää kädestä pitämisiksi:
Voi saatanan yksitoista, minä olen paksuna.
On käytävä sikiönlähdettäjällä. Silti:
Kai jokainen viimeisen tanssin ansaitsee?
Niin puolustele Laina ylihoitajan puhuttelussa. Rehellisenä ja viekkaana.
Eikös Paavo Rintala aiheuttanut Sissiluutnantilla kirjamyrskyn lottakuvauksillaan, rintamanaisten halveksunnallaan. Ei tässä kaukana liikuta samasta, samoilla jäljillä ollaan, vaan nyt kun Rintalan ajoista on yli puoli vuosisataa, ovat näkemykset toiset: seksuaalisuus moninaisempaa. Kirjailijoilla erilaiset sukupuolinäkymät ja vapaudet kuin aikaisemmin, minkä Sari Elfving (s. 1974) on käyttänyt hyväkseen.
Nyt moni luulee, että kiroan kirjan. En. Vaan kehun niin sisältöä, kieltä kuin rakennettakin sekä sopivaa ilmaisun mystisyyttä, joka paikoin jättää lukijan savuverhon taa, tapahtumat kuultokuviksi.
Ihana oli ristiriidassa sen kanssa, mitä tapahtui todellisesti. Hän tunsi puristuksen, ja liukkauden, joka levisi itsen ja toisen välillä.
– – –
Sitten Laina kertoi sen, mitä mies ei halunnut kuulla: Että hän oli kiintynyt kuoleviin. Että kuolevat pitivät hänestä.
Makaaberia?
Sari Elfvingin romaani Saattaja on hienovireinen kirurgikäsin taiten ja taidokkaasti yhteenommeltu sotahaava. Kertomus yhdenlaisen, lutkaksikin haukutun, naisen ja yhden perhosen metamorfoosista – Lainan ja Acherontia atropos -perhosen muodonmuutosmatkakuvaus.