Aleksis Kivi, kansalliskirjailija. Syntyi Nurmijärven Palojoella, kuoli veljensä mökissä Tuusulassa köyhänä, pettyneenä ja juoppohulluuteen sortuneena, aivan liian nuorena. Kirjoitti Seitsemän veljestä. Sai arvostusta vasta kuoltuaan. Tässäkö kaikki?
Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan ei, ei suinkaan. Keskisarja osoittaa, että Kivi oli eläessään jo jotensakin arvostettu, jos kohta kiistelty hahmo, jota kunnianhimo kirjailijana ajoi eteenpäin. Saapasnahka-torni : Aleksis Kiven elämänkertomus on vetävä henkilöhistoriateos ensimmäisen suomenkielisen ammattikirjailijan elämästä.
Niin, ammattikirjailija. Toisin kuin aikalaisensa kuten Topelius, Runeberg, Cygnaeus ja kumppanit, Kivellä ei ikinä ollut varsinaisesti muuta isompaa tulonlähdettä kuin omat teoksensa. Ne tietenkin myivät huonosti, sillä romaanien lukijakunta 1800-luvun puolivälin suomenkielisissä sivistyspiireissä ei kummoinen ollut. Mutta Kivi voitti silloisessa mittapuussa suuria rahapalkintoja teoksistaan, esimerkiksi Nummisuutarit tuotti hänelle varsin mittavat tulot. Mutta muiden tulonlähteiden puuttuessa elämä oli kituutusta, kun terveydenkään – niin ruumiillisen kuin henkisenkään – kanssa ei ollut hurraamista. Onneksi Kivellä oli suojelijoita, Cygnaeus sekä siuntiolainen Charlotta Lönnqvist eritoten.
Teemu Keskisarjan Saapasnahka-torni on hieno kirja. Tietokirjallisuuden massasta se nousee tarkkaa tutkimusotetta säestävän herkullisen kielenkäytön ansiosta. Keskisarja siteeraa paljon Kiveä itseään. Suomen kirjakielelle Kiven loisteliaalla sanataituruudella on ollut suunnaton vaikutus. On hienoa, että Kivi itse pääsee loistamaan hänestä itsestään kertovassa ”elämänkertomuksessa” – Kivi-lainaa tämäkin ilmaisu!
Teemu Keskisarjan Saapasnahka-tornia kelpaa vinkata kaikille kotimaisen kirjallisuuden historiasta sekä Aleksis Kivestä henkilönä kiinnostuneille. Iso suositus!