Tämä kirja on toinen osa Näkijä-sarjaa ja samaa taattua tavaraa kuin se ensimmäinenkin, Haihtuneet. Loistavaa ihmiskuvausta ja lisäksi tarina on niin mukaansatempaava, että on heti koukussa.
Pidän tavattomasti Noorasta, joka on Näkijä ja onneksi ihan järkevissä puitteissa. Nooran luonne ja se, miten hän ajattelee, tuntuu niin tutulta, että kirjaa lukiessa kokee olevansa lähes kaverin kanssa.
Huvittavaa oli, että heti kirjan alussa on tapaus, jossa Nooran asiakas Hanna, jonka kanssa hänellä on ehkä lähin suhde, kertoo olevansa pulassa. ”Taloon tulee linjasaneeraus”. Kun taas minä olin juuri ennen kirjan aloittamista lukenut postiluukusta tulleen tiedotteen, jossa luki, että talossamme aloitetaan viemäreiden sukitus – bingo! Noora tarjoaa Hannalle omaa asuntoaan siksi aikaa, kun itse lähtee Lappiin.
Hyvin pian Lapin hiihtokeskuksen siivoojalle, Marinalle, alkaa tapahtua kummallisia asioita. Marina on yksinhuoltajaäiti Aava-tyttärelle. Hän on uskovainen ja hänellä on suuret odotukset Aavasta. Ensin Aava napataan ja hänet huumataan, mutta selviää. Sitten heidän Rusky-koiralleen tapahtuu ikäviä. Alkaa tulla viestejä…
Välillä kirjassa mennään ajassa taaksepäin ja ollaan Zaidan ja Fedin kanssa. Pariskunta viettää sellaista elämää, että oikein hirvittää. Tapahtuu hirveitä ja vaikka kaikki olisi muka sovitettu, niin eipäs olekaan.
Hiihtokeskuksen henkilökunta alkaa käydä Näkijän pakeilla saadakseen tietoa tulevasta. Noora näkee asioita ja yrittää kertoa niistä, mutta inhoaa sitä, kun aletaan tehdä lisäkysymyksiä, joihin hänellä ei ole vastauksia.
Menneisyys seuraa ja ”Jumalan myllyt jauhaa hitaasti, mutta ne jauhaa”. Joidenkin on pakko saada kostaa!
Anneli Kanto pitää langat käsissä ja tarina etenee kuin villasukka. Kärkikavennuksen jälkeen on sellainen olo, että tulipa valmiiksi, vaikka en uskonut, miten!